Yakama Nation Cultural Center oli täpötäynnä väkeä! Satuimme osumaan paikalle päivänä, jona lapsille jaettiin koulureppuja alkavalle kouluvuodelle. Niissä tietysti komeili Yakama Nationin oma logo. Reput näyttivät kelpaavan nuorisolle mainiosti.
Lasten päällä olleet paidat paljastivat, että juuri ennen tuloamme paikalla oli juostu Color Run osana diabetesta ehkäisevää ohjelmaa. En ole aivan varma, miten hyvin ilmainen kettle corn ja limut sopivat samaan teemaan, mutta kyllä nekin lapsia ilahduttivat.
Monet kiljahtelivat ohimennessään koiralle "puppy, puppy!", mutta yksikään lapsi ei pyrkinyt silittämään vierasta koiraa. Se on poikkeuksellista. Ja hyvä niin, meidän koira on siinä suhteessa vähän arvaamaton. Nätisti koskettavia se sietää mainiosti, mutta kaikki lapset eivät kosketa koiria nätisti.
Yakama Nation on useamman alueella asuneen intiaaniheimon yhteenliittymä. 1800-luvun lopulla alueen kaikki intiaaniheimot oli ajettu yhteiseen reservaattiin, jonka pinta-alan kerrottiin olevan noin 1/10 heimojen entisistä maista.
Nation on elänyt halki ajan, jolloin lapset otettiin ja vietiin sisäoppilaitoksiin, puettiin univormuihin ja opetettiin unohtamaan oma kieli ja kulttuuri. Vuonna 2016 - viime vuonna! - alueen itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus on vuosien taistelun jälkeen viimein hyväksytty. Tai niin sieltä museon seinällä olleista brosyyreistä ymmärsin.
Tapahtumassa oli paikalla niin paljon lapsia ja nuoria, että Nationin tulevaisuus näyttää satunnaisen kävijän silmiin vahvalta, kun vain lapset pysyvät kulttuurissa kiinni.
Museon sisällä ei ollut lupa ottaa kuvia, ja suhtaudumme varovaisesti alueella kuvaamiseen muutenkin. Kävimme erikseen kysymässä, saako koira kulkea mukanamme. Sai, mutta ei saanut tulla sisälle. Sisätiloissa oli lappuja, jotka kielsivät sisävessojen käytön kaikilta muilta paitsi heimon vanhimmilta. Ehkä se johtui tapahtumasta? Asiakkaiden kohdalla tehtiin poikkeus. Mutta hieman siis koko ajan piti pohtia omia tekemisiä, kun ei tiennyt, mikä saattaisi loukata jotakuta.
Päivän etappina oli ajaa Yakamasta Kentiin, Seattlen liepeille. Tie vei huiman kauniin vuoristoalueen halki. Metsiä, lumihuippuisia vuoria, järviä ja koskeen laskevia jokia!
Ajotyyli on kyllä täälläkin varsin aggressiivinen. Nyt en enää tiedä, johtuuko se meidän auton kilvistä vai mistä.
Koiran kanssa tulee pysähdysten aikana aina astuttua askel tuonnemmaksi ja könyttyä teiden laidoilla alueilla, joille ei ehkä muuten menisi. Sekä Oregonissa että Washingtonissa nämä teiden ja huoltamoiden pihojen laitamat ovat olleet roskaisia ja likaisia. Tämä yllätti, sillä Kaliforniassa roskaamisesta saa aina sakon, eikä siellä näe tällaista törkyä oikeastaan missään.
Tällä etapilla olimme poikkeuksellisesti perillä jo varhain. Kävimme hakemassa keskimmäiselle Targetista uuden ilmapatjasängyn, sillä ne ovat testatusti hänestä mukavia ja sellaisen omistaminen on tässä hotellissa halvempaakin kuin lisäsängyn vuokraaminen. Samalla kokeilimme paikallisen, kanaruokia valmistavan pikaruokaketjun, Ezell'sin. Ruoka oli hyvää, palvelu ystävällistä ja asiakkaita paljon.
Matkalla Targetiin ajoimme lähipuiston ohi ja totesimme, että kaiken istumisen vastapainoksi voisimme lähteä kaikki hetkeksi ulkoilemaan. Puoliso, teini ja minä juoksimme kierroksia ja pienet tytöt juoksentelivat sillä aikaa puiston keskiössä, koko ajan jonkun isomman näköpiirissä.
Paikalliset nuoret polttelivat puiston laidalla autossa todennäköisesti pilveä kaikessa rauhassa, häiriötä aiheuttamatta. Muutamat aikuiset kiersivät puistoa ilmeisesti kuntoilutarkoituksessa. Ja sieltä pusikosta, joka kerran ohi juostessamme vähän rasahteli, luikersi esiin yllärikaveri, jonka päälle puoliso melkein astui.
Otin käärmeestä seuraavalla kierroksella kuvan, googletuksen perusteella ei vaikuta myrkylliseltä tapaukselta. Mutta sitten en enää halunnut pikkutyttöjen juoksentelevan puiston keskiössä puiden alla.
Ainoan kerran tällä reissulla olemme nyt siis paikallamme useamman yön. Huomenna on tarkoitus tutustua Seattleen, mutta yöksi palataan taas Kentiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti