Tänä aamuna olin superylpeä pikkutytöistä. He olivat hereillä kuudelta - valmiina lähtöön, reissuliisat, vaikka hyvin tiesivät, että Daddy tekisi ensin puoli päivää töitä. Klo 7.15 lapset seisoivat ovella valmiina odottamassa äitiään, joka tahtoi juosta high schoolin radalla muutaman kiepin ennen päivän puuhia.
Ne muutamat mailit hölläsivät kivasti perfektionistin pinnaa, joka kyllä päivän mittaan saatiin sitten hinattua taas uudestaan aika pinkeäksi.
Pakkaamisen, pyykinpesun, kauppareissun ja kissanhoitajan tapaamisen lisäksi piti huolehtia koirasta. Olimme jo heti aluksi päättäneet, että koira lähtee lomalle mukaan. Se toki mutkistaa muutamia asioita, mutta hoitolaan emme häntä näin pitkäksi ajaksi voineet jättää. Löytökoira olisi uskonut tulleensa hylätyksi uudelleen, ja ties mitä siitä sitten olisi seurannut.
Mutta eilen koiran turkissa sitten käveli jokin pieni ja musta. Voi vietävä! Kirputhan rakastavat Kaliforniaa yhtä paljon kuin me muutkin, joten koirat ja kissat ovat täällä jatkuvalla estolääkityksellä. Niin meidänkin piski. Mutta jostain tämä tartunta silti tuli.
Pesin ja kampasin koiran jo eilen, laitoin lemmikkipedin kuivuriin pyörimään, imuroin ja vaihdoin vuodevatteita. Ja luin netistä kauhutarinoita. Tänään sitten sama pesu, kampaus täikammalla ja estokäsittely uudestaan.
Tarkoitus oli olla pari yötä San Josessa ystävien vieraana, mutta kirppukasaa en sinne tohtinut viedä. Ystäväkin totesi, että kiitos ei. Puoliso googletteli töidensä lomasta vielä yhtä pet friendly -hotellia.
Vartti ennen puolison töistä saapumista makasin sohvalla jalat ylhäällä ja tuijotin seinää. Ihan pähkähullu idea pistää tämä mustalaisleiri vajaaksi pariksi viikoksi ja tuhansiksi maileiksi tien päälle.
Puoli taloa oli pakattu matkalaukkuihin ja nyssyköihin, mutta jotain unohtuisi silti. Paria tuntia myöhemmin tien päällä oivalsin, että ainakin puolison ja minun takit. Niitähän ei Kaliforniassa kesällä tarvitse, mutta entäpä Oregonissa? Siellä saattaa sataa.
Seitsemältä illalla olemme päässeet ulos L.A:sta, ohittaneet yhden hurjan maastopalon (öljyrekka törmäsi toiseen rekkaan), kyllästyttäneet takapenkkiläiset perinpohjin ja etsimme päivällispaikkaa suunnilleen puolimatkasta.
Jo pelkästään matka Los Angelesista San Josehen tuntuu brutaalin pitkältä. Sanoinko jo: pähkähullua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti