Keskikesän Mardi Gras

Facebook on täynnä ihania juhannuskuvia. Tämä on se kohta vuodesta, jolloin kotimaahan on oikeasti ikävä. Jouluna sentään lohduttaa se, ettei siellä kuitenkaan tarkenisi. Nyt saattaisi vaikka tarjeta.

Koetan selittää Uncle B:lle, mitä juhannus tarkoittaa. Hän tietää ennestään vapun. Silloin pohjoisessa juhlitaan niin kuin Mardi Grasia New Orleansissa, paitsi että juodaan vähän railakkaammin. 

Uncle B. kysyy siis, onko juhannus niin kuin vappu. Sanon, että on. Paitsi että nyt kuuluu mennä jonkun mökille saunomaan ja mielellään uimaan kylmään järveen keskellä yötöntä yötä - mahdollisesti vaatteitta ja ehkäpä tukevasti tuiterissa.

Korostan varmaankin vääriä asioita. Uncle B. lisää juhannuksen listaan asioista, joita hän ei halua kokea Suomessa.

Lapsille koetan näyttää muutaman kokkokuvan, jotta tietäisivät edes, mistä on kyse. Keskimmäinen muistaa vielä. "Toi kokko ei näytä samalta kuin se meidän. Toi on ihan liian pieni." 

Ehkä ensi kesänä?

Taikamaa

Olisimme voineet ostaa sen kuivausrummun. Tai teettää vanhempaan autoon ilmastointiremontin. 

Päätimme kuitenkin hankkia kausiliput taikamaahan.

Eikä muuten edes harmita. Disneylandin taika!

Shokki

Talo on ärsyttävä. 

(Pieniä vikoja, ei ehkä sittenkään suuria.)

Talon isännöitsijä on ärsyttävä. 

(Hän pitää meitä high maintenance -asukkaina.)

Naapurit ovat ärsyttäviä.

(Eivät juuri edes tervehdi tavatessa, mutta pitävät sitten meluisia bileitä yömyöhään.)

Liikenne on ärsyttävää.

(Ruuhkia. U-käännösreittejä. Huonokuntoisia teitä.)

Ruokakauppa on ärsyttävä.

(Luomutuotteet hoi! Ja hyllyyn edes yksi gluteeniton feikkiliha, kiitos!)

Rantahiekka on ärsyttävää.

(Talossa on jatkuvasti pieni aavikollinen hiekkaa.)

Koirat ovat ärsyttäviä.

(Ne merkkailevat taloa edelleen. Ja haukkuvat kaikkia, jotka kulkevat kadulla. Myös niitä, jotka kulkevat kadun toisella puolella.)

Koulu on ärsyttävä.

(Läksyt!)

Loma on ärsyttävä.

(Lapset!)

Leikkitreffit ovat ärsyttäviä.

(Enemmän lapsia!)

Leikkitreffittömät päivät ovat ärsyttäviä.

(Vain omia lapsia!)

Olisikohan elämä sittenkin helpompaa jossakin muualla?

(En ole tosin varma siitä, missä.)

Oh, shoot! Tätäkö tämä taas on? En ollut ajatellutkaan, että myös paikallisesta muutosta voi seurata kulttuurishokki. 

Hiljaa

Über-kuski ei meinannut löytää minua Santa Claran kaupunginkirjaston pihalta. Talossa on (ainakin) kaksi sisäänkäyntiä, molempien luona lukee kirjaston nimi. Hän oli siellä toisella ja molemmat uskoimme olevamme pääovella.

Sen puhelinkeskustelun jälkeen kuljettaja ei sanonut koko matkalla sanaakaan. Tai no siis kohteliaisuudet ja ne pakolliset. Mutta ei kysynyt, mitä kuuluu, kuka olen, mistä tulen, minne menen ja mikä on lempiruokapaikkani.

Oivalsin kyllä, ettei kuski ollut täkäläinen. Puhelinkeskustelun aikana olimme huomanneet, että yhteinen kielemmekin oli rajallinen. Silti hiljaisuus tuntui vaivaannuttavalta, jopa epäkohteliaalta. Eikö häntä muka oikeasti kiinnostanut asiakkaan elämäntarina? Oliko hän loukkaantunut siitä, että joutui etsimään minua? Pakenin puhelimeeni, vaikkei siellä juuri siinä kohden ollut mitään nähtävää.

Amerikkalainen hiljaisuus on erilaista. Tarkoituksellisetkin hiljaiset hetket ovat suomalaisia lyhyempiä. Hiljaisuutta tuskin edes ehtii huomata, ennen kuin se jo päättyy. Ettei kukaan vaivaannu.

Turkkilaiselta kampaajalta kysyin, mistä hän oli kotoisin. Hän oli työskennellyt keskittyneesti kampaukseni parissa: katsonut, mitannut, pörröttänyt, leikannut. Olin hetken aikaa pohtinut, mistä aloittaisin keskustelun, ja sitten ymmärtänyt, että hän oikeasti halusi keskittyä siihen, mitä teki. Kun siirsin huomion omasta vaivaantuneisuudestani kampaajan työhön, rentouduin ja huomasin, että hän oli kuunnellut toiveitani ja työskenteli niiden mukaan. Maksaessani kehuin kampaajan kykyä hiljaisuuteen ja hän nauroi: amerikkalaiset puhuvatkin aivan liikaa.

Kesän ensimmäinen erä suomalaisia lapsenvahteja saapuu kotiimme. Tytöt leikkivät lasten kanssa iltaisin riehakkaasti ulkona, eivätkä tarvitse tilanteeseen aikuista. Sitten he vetäytyvät omaan rauhaansa lepäämään, eivätkä tarvitse sanoja. Minulta kestää hetken oivaltaa, miksi minua ei välillä tarvita mihinkään ja miksi ei koko ajan jutella jostakin. Suomalaisia nuoria.

Koulun pihalla purskahdan itse puhumaan vieraan äidin kanssa. Hänen pieni tyttärensä on niin ylettömän söpö, että sitä on mielestäni kommentoitava kesken suojatien ylityksen. Sitten täytyy kysyä lapsen ikää ja kertoa, kuinka ihana se ikä on. Ja kehua lapsen pinkkiä paitaa!

Hiljalleen muutun. Hiljaisuus muuttuu myös.

Pool party ja road trip

Esikoinen odotti koko vuoden 5. luokan pool partya. Kun muutimme, sen menettäminen oli hänen suurimpia murheitaan.

Opettaja ja rehtori suhtautuivat myötämielisesti siihen ehdotukseen, että tyttö palaisi juhlapäiväksi takaisin vanhaan kouluunsa. Epäilen, että päätös venyttää joitakin säädöksiä ja olen heille tästä joustavuudesta hyvin kiitollinen!

Pitkään näytti kuitenkin siltä, ettei retki järjesty. Matka olisi pitkä, pienemmille siskoille pitäisi löytyä hoitaja ja kustannuksiakin matkasta tietysti olisi. Miten sitä paitsi kuljettaisiin sinne ja takaisin sekä siellä ja täällä? Ketkä kaikki lähtisivät matkaan?

Päädyimme aivan hassuun ratkaisuun. Eilen illalla, kun puoliso oli ehtinyt töistä kotiin, hän vei teinin ja minut L.A:hin Union Stationille. Matkustimme yön bussissa ja saavuimme aamuyöstä perille pohjoiseen.

Matka oli aikamoinen. Ensin oikeaa bussia ei tahtonut löytyä. Sitten lähellemme istui matkaseurueen ainoa häirikkö - kaveri, joka oli silminnähden sekaisin monenlaisista myrkyistä. Hän riehui ja mellasti sen verran railakkaasti, ettemme juurikaan ehtineet / uskaltaneet nukkua. 

Aamuneljältä etsimme San Josen keskustasta turvallista kulmausta, jossa saatoimme odottaa päivän valkenemista ja kahviloiden avautumista kello viideltä. Löysimme täysiä hotelleja, mutta myös sisäpihan, jonka vartija vain ystävällisesti toivotteli meille hyvää huomenta ja lämmintä oleskelua ulkosalla.

Ensi yönä matkustamme saman, mutta toivottavasti rauhallisemman, matkan takaisin. Siten olen takaisin juuri ajoissa osallistuakseni tapahtumapäivään pienempien tyttöjen luokissa.

Tämän aurinkoisen ja lämpimän päivän teini on riemuinnut altaalla vanhojen ystäviensä kanssa. He olivat onnellisia, yksinkertaisesti onnellisia tavatessaan toisensa aamulla.

Minä olen sillä välin kävellyt vanhoilla kulmilla, ajanut muutamallakin überillä, lounastanut entisten työkavereiden kanssa, lumpsuttanut silmiäni kirjaston pehmeässä tuolissa, nauttinut muutaman tuplaespresson ja lopulta, näin kahden vuoden jälkeen, matkustanut ensimmäistä kertaa paikallisbussilla. Seura ei muuten ollut ollenkaan niin mielenkiintoista, kuin minulle oli kerrottu. Isoine retkireppuineni taisin itse olla bussin epäilyttävin matkalainen.

Illan vietämme vielä turvallisesti hyvien ystävien kotona. Toivoakseni nukun heillä pienet päiväunet.

Toin tullessani pienemmiltä tytöiltä kirjeet heidän entisille luokilleen ja vien takaisin vuosikirjoja, piirustuksia ja lämpimiä terveisiä. 

Olen hurjan iloinen siltä, että tulimme. Tämä reissun tekeminen oli aivan päätöntä ja hiukan tarpeettoman jännittävää, mutta syvästi tarpeellista.