Taas ollaan keväässä. Meille se on tähän saakka jokaisena Amerikan-vuotena tarkoittanut uuden kodin etsintää, eikä tämä vuosi taida olla poikkeus.
Talon kattohan alkoi vuotaa joskus alkuvuodesta kovien sateiden aikaan. Isännöintifirma kävi ensin katsomassa ja sanoi, että vettä vain tuli ikkunanraosta, ehkä se ei ollut kunnolla kiinni.
Sitten vettä tuli lisää ja kaverit kävivät uudestaan katsomassa. Kun vettä tippui kattopalkista seinälamppuun ja seinälampusta valui noro pilalle kostuneeseen koristelistaan, huoltomiesten oli pakko tunnustaa, että katto vuotaa.
Kaverit kävivät laittamassa katolle pressun. Sittemmin muoveja on käyty pari kertaa kiinnittelemässä uudelleen.
Kukaan ei ole käynyt sisä- ja ulkokaton välissä. Kun koko perhe yskii ja hengitystietulehdukset seuraavat kuukausikaupalla toisiaan, mietin, miltä siellä ullakolla mahtaa näyttää.
Meidän vuokrasopimusvuotemme päättyy huhtikuun lopussa. Arvelemme, että omistaja ei aio jatkaa sopimusta. Katto on kätevä korjata sitten, kun talo on tyhjä - ja yleisen käytännön mukaisesti vuokratakuu jäänyt omistajan taskuun.
Lähtisimme tästä mielellämme eteenpäin. Mutta tahtoisimme myös pitää teinin samassa yläkoulussa, jossa tämä on jo vuoden ollut.
Olemme siis muutaman viikon jo katselleet koulualueelta löytyviä vuokra-asuntoja.
Ensimmäisen antoivat jollekulle toiselle. Siinä oli kolme kelvollisessa kunnossa olevaa kerrosta, parveke ja pieni piha ja ihan oikea eteinen, jollaista en ole täällä vielä talossa ennen nähnytkään.
Toinen oli tosi kiva. Ihana vihreä takapiha, oma palmu ja sitruunapuu. Riittävästi tilaa, hyvin tehdyt remontit ja selvästi terve, hyväkuntoinen talo.
Siitä olisimme kirjoittaneet paperit. Puolison viimekesäinen työttömyysjakso vain vieläkin kummittelee luottoluokituksissamme, ja siksi vuokratakuusta oli arvottu todella suuri, viisinumeroinen summa.
Tiedustelimme, olisiko sen takuumaksun voinut jakaa kahteen osaan - eikä välittäjästä kuulunut enää mitään.
Sitten oli se kiva talo, josta oli harmi kyllä juuri tehty paperit. Ja se, josta vuokrattiin erikseen etupihan taloa ja takapihalle rakennettua mummonmökkiä - siinä mökissä siis jo asui joku tuntematon, jonka kanssa takapihan nurmikon ja porealtaan saisi jakaa! Ja sitten se aivan unelma, johon ei missään nimessä hyväksytä koiraa.
Oikea suunta ei tunnu aukeavan mihinkään päin. Menneisyydessä se on yleensä tavannut tarkoittaa sitä, että edessä on odottamaton juonenkäänne.
Toivottavasti tapahtuu jotakin hyvää.