Tämä aamupäivä meni siis aivan harakoille. Saimme pestyä koneellisen pyykkiä. Katselimme pitkään puhelimia ja pohdimme, minne tänään menisimme. Koetimme mennä hotellin altaalle, mutta siellä oli lauma valvomattomia lapsia riehumassa.
Harkitsimme vesipuistoa, mutta sen ekan vaihtoehdon arviot olivat Yelpissä järkyttävän huonoja. Siis sellaisia "sain jonkin sortin bakteerin ja jouduin sairaalaan" -tyyppisiä huonoja. Se toinen olisi ollut kokonaan ulkona, ja (meidän mielestä) täällä on tänään huppari ja farkut -keli.
Niin me sitten kuitenkin lähdettiin Seattleen.
Tykätään tästä kaupungista kaikki. Täällä on hyvä tunnelma.
Bongattiin kaikkea olennaista.
Eka Starbucks. Otettiin meidän juomat toisista toimipisteistä, tähän oli nimittäin puolen korttelin jono.
Pike Place Market.
Ferry boat ("I have a thing for ferry boats." - Derek Shepherd)
Space Needle. Ei menty tähänkään jonottamaan.
Hurmaava MoPOP-museo, jossa vietimme paljon aikaa.
Satunnaisia yksityiskohtia.
Jätän universumille sellaisen pienen toiveen, että meidät tuotaisiin tähän kaupunkiin uudestaan. Tämä tuntuu kivalta. Tämä voisi tuntua vaikka kodilta.
Minä olen nauttinut kovasti tästä teidän lomastanne! Ihana, kun jaksat kirjoittaa joka päivä.
VastaaPoistaMä vähän komppaan Kataa! Seuraan sun blogia säännöllisesti ja ihmettelin tuossa juuri sitä, miten jaksat joka päivä tehdä postauksen kuvineen. Mä en oo koskaan reissuilta jaksanut, eikä ole edes niitä pyykkivuoria ja lapsia. :D
VastaaPoistaKiitos kommenteista! Ihanaa, että olette jaksaneet näitä juttuja lukea ja pysyä matkassa mukana! Reissupäiväkirja jää tänne blogiin muistoksi itselle siitä, mitä me meidän road tripillä tehtiin ja koettiin - mutta tosi kiva kuulla, että tätä on joku muukin lukenut.
VastaaPoistaAika monet näistä teksteistä on naputeltu puhelimen ruudulle pitkillä automatkoilla silloin, kun on ollut puolison vuoro ajaa. Hän kuuntelee ajaessaan mielellään podcasteja tai YouTube-videoita (ei siis katso, kuuntelee vain), joten blogitus on ollut mun oma juttu tällä reissulla. Sen takia ehkä toi ainoa mukaan ottamani kirja onkin edelleen kesken. :D