Yhden yön tuttavuus?

Aamuyöstä mietin, että talosta tulee mieleen kesähuvila. Ei mökki, koska tämä on suuri. Isot ikkunat, valtava terassi, puiset pinnat ja kaunis avara näkymä saavat kuvittelemaan, että olemme vain lomalla.

Olemme kuitenkin tehneet koko edellisen päivän ankarasti töitä ja tuoneet tänne paljon tavaraa. Kaikkien patjat, koko keittiön, liinavaatteita, vaatteita, kylpyhuoneen välttämättömyyksiä, koiran tavarat ja koiran.

Kuuden jälkeen aamulla vien koiran ulos. Se ei uskalla laskeutua portaita puutarhaan, joten kannan sen alas. Mies tulee seuraksi ja ihmettelemme, kuinka täällä mäen päällä onkin lämmin heti aamusta. Aamuteen voisi vaikka juoda tässä ulkona.

Aamulla saksalaisvieraamme lähtee reippaasti lenkille. Minä paistan pannukakkuja ja ihastelen keittiön ikkunasta avautuvaa maisemaa. Lapset vievät lautasensa ulos. Tunnen häivähdyksiä kiitollisuudesta, mutta samalla myös tuntuu, kuin tämä ei olisi totta.

Saksalainen menee suihkuun, tytöt pesevät hampaitaan, hoidetaan aamuasioita. Sitten yksi vessoista onkin jo tukossa.

Omistajapariskunnan mies varoitti, että tämä on vanha talo, näin voi käydä. Amerikkalaiset putket ylipäänsä ovat käyttökelvottoman kapeita. 

Jatkan teinin kanssa keittiön kaappien järjestelyä. Mies hakee karhupumpun entiseltä talolta, mikä pian laajentaa ongelman kahteen muuhunkin kylpyhuoneeseen. Mies sanoo, että hänen mielestään vettä tulee myös seinän läpi. Se ei kuulosta tavalliselta ongelmalta.

Keskeytän laatikoiden purkamistyöt. Soitamme putkimiehelle, laitamme sähköpostin talon omistajalle. Tiesimme, että edelliset asukkaat muuttivat talosta vesivahingon korjaustöiden takia. Kun kävimme taloa katsomassa, kyselin siitä tarkkaan. Kuulosti, että korjaukset oli tehty hyvin ja huolella - mutta näihin putkiinhan ne ongelmat silloinkin liittyivät.

Kun mies tulee takaisin odottelemaan putkimiestä, lähden lasten kanssa vanhalle talolle pakkaamaan (koska siellä on sentään vessat), emmekä tiedä, mitä nyt tapahtuu. Oliko uusi kaunis kesähuvila vain yhden yön pysäkki?

Uusi koti

Eilen illalla juostiin puolison kanssa allekirjoittamaan vuokrasopimus. Kirjaimellisesti juostiin: uusi talo on reilun mailin päässä ja otettiin iltalenkki siihen samaan. (Lapset olivat kotona meidän saksalaisvieraan kanssa.)

Uuden kodin keittiössä on tuollainen yrttien kasvatusikkuna (tuo ulkoneva juttu). Ne on musta ihania!

Tuo portti vie autotallille. Sininen juttu vasemmalla muistuttaa siitä, että autotallin katto ei ole hyvä leikkipaikka. Talo sijaitsee mäen päällä, irrallaan seisova autotalli on kaikkinensa vähän matalammalla.

Sivuoven kiemurakuvioita. Tuon oven takana on lisää porteilla ja aidalla rajattua tilaa, jonne uskaltaa laskea lapset leikkimään ja koiran köllöttämään auringossa. Huomaa myös lattia: koko talossa ei ole kokolattiamattoa!

Master bedroomin yhteydessä oleva kylpyhuone on aika iso. Siellä on myös tuollainen naurettavan kokoinen kylpyamme. 

Tämä takka ei kuulemma oikeasti lämmitä mitään, kunhan nyt vain seisoo siinä ja näyttää nätiltä.

Muuttoa päästään aloittelemaan viikonloppuna!

Bad Reference

Nykyisen vuokranantajan kanssa yhteistyö ei ole koskaan sujunut. Kun muutimme tähän taloon, sen korjaukset olivat kesken. Meille ei ollut kerrottu, ettei keittiössä olisi jääkaappia. Suihkut olivat kesken. 

Ja manageri hermostui, kun kysyimme, siivotaanko rakennusjätteet pihalta, tuleeko kylpyhuoneeseen lain vaatima ikkuna, tyhjentääkö joku rakennusjätteitä täynnä olleet roskikset ja maksammeko todella täyttä vuokraa, vaikka heidän työnsä viivästyi meistä riippumattomista syistä.

Vastaanotimme muutaman erittäin epäammattimaisen sähköpostin, ja tämän jälkeen jokainen yhteydenotto on ollut vaikea. Talossa on ollut sitä ja tätä - sadevedet ovat tulvineet sisälle, ilmastointi aiheuttanut terveille ihmisille hengitysvaikeuksia, yläkertaan ilmestynyt termiittien jälkiä, putket tukkeutuneet tuon tuosta ja niin edelleen.

Nyt viimeisimpänä sitten katto, joka on vuotanut kuukausia. Kaikkia korjauksia on täytynyt vaatimalla vaatia, jokainen on ensin tyrmätty sanoen, ettei talossa koskaan aiemminkaan ole sellaista ollut.

Kysyin viikolla, milloin katto korjataan. Sen päällä on nyt ollut muovit kuukausikaupalla - ei kai sekään voi olla katolle hyväksi? Manageri vastasi iltapäivällä tuomalla ilmoituksen vuokrasopimuksen irtisanomisesta. 

Eikä siinä mitään. Tässä asuminen on tuntunut raskaalta. On hyvä päästä eteenpäin. 

Mutta eteenpäin onkin odottamattoman työlästä päästä. Olemme käyneet katsomassa useita asuntoja lähistöltä, toivoen voivamme pitää edes teinin samassa koulussa. Talot ovat olleet kivoja, keskustelut sujuneet hyvin, hakemukset täytetty, enää muodollisuudet jäljellä - ja sitten meille ei ilmoiteta mitään, ei edes vastata puhelimeen. Mitä ihmettä?

Ymmärsimme lopulta, että uudet tahot soittavat vanhoille tahoille. Ja tämä antaa huonot suositukset.

Lauantaina katsastin tyttöjen kanssa unelmataloa. Sijainti ihana, samat koulut, paljon tilaa, pirhanan kallis vain. Juttelin omistajan kanssa, ja sitten puolisokin (joka oli näytön aikaan auttamassa työkaveria muutossa) kävi vielä erikseen. Herttainen täti! Ja lapsetkin käyttäytyivät hyvin.

Jätimme hakemuksen ilman nykyisen managerin nimeä. Sittemmin luin netistä, ettei se ole vuokralain mukaan ok. Omistaja kysyi kauniisti puuttuneita yhteystietoja, ja päätin olla suora. Eipä tässä mitään hävittävääkään kai ole. Ilmoitin suoraan, että sieltä ei tule kauniita sanoja, mutta että tätä edeltäneeltä managerilta tulisi.

Tänään on sunnuntai, joten asia ei etene ennen huomista. Uusi taho on yhteydessä sinne ja tänne, ja samalla me selvitämme, kuinka paljon nykyinen taho vielä aikoo aiheuttaa kiusaa ja kuinka sen vahingon voisi parhaiten paikata.

Joillekin ihmisille ei vain pitäisi antaa vähääkään valtaa.

Näkymä ihanan talon kuistilta alas laaksoon.

Pääsiäinen

Ei tämä oikeastaan ole kai pääsiäisenviettoa edes paikalliseen tapaan. En oikein saa kiinni siitä, miten Suomessa toimisin, enkä taida edes kunnolla tietää, mitä paikallisena tekisin. Onpahan vain pääsiäinen sellaisena, kuin se meille nyt täällä ja tänä vuonna hahmottuu.

Pohjoisessa jokunen Suomi-ystävä teki taas pashat, rahkapiirakat ja mämmit. Siis maltaista asti itse. Ei onnistu multa vieläkään, en edes kuvitellut yrittäväni. Taas yksi perinne, johon lapset eivät kasva kiinni.

Kiirastorstai oli tietysti työpäivä, mitä nyt lapset kevätlomalla koulusta. Perjantai oli mulla työpäivä. Työmatkaliikenne oli tosin kevyintä ikinä - ainoastaan lentokentän tietämillä ruuhkaa - joten aika moni kai sai vapaata. Niin puolisokin, joka oli päivän lasten kanssa ja valmisteli veroilmoituksia. 

Tänään, lankalauantaina, puoliso on töissä. Me tyttöjen kanssa siivottiin, käytiin kaupassa ja suunniteltiin pääsiäismunien maalausta. Jäi suunnitelmaksi.

Kahdessa ruokakaupassa kävin, toinen niistä luomuun ynnä muuhun sellaiseen erikoistunut, eikä kummassakaan ollut meidän standardeihin sopivia munia, joita olisi maalauksen lisäksi voinut myös syödä. Siis ensinnäkin niiden olisi pitänyt olla valkoisia, toisekseen edes virikekanalasta, mieluummin free range, ja luomukaan ei meitä haittaisi. Siis ei. Todettiin yhdessä lasten kanssa, että häkkikananmunia me ei osteta.

Ostettiin sitten askartelukaupasta superlonipalloja ja maalattiin niitä. Toistaiseksi ovat läpimärkiä ja näyttävät lähinnä cake popseilta.

Huomiseksi hankin lammasta ja minttuhyytelöä, jota nyt löysin ihan helposti, vaikka edellisinä vuosina en millään.

Valmisteilla on myös ihan yksityinen pääsiäismunien metsästys. Sellaisia suklaisia yllätysmuniahan täällä ei myydä, ovat vaarallisia ja laittomia. Sen sijaan käytetään muovisia munakuoria, joiden sisään laitetaan karkkia, tarroja tai pikkutavaraa.

Mulla on jossain autotallin ylähyllyllä tallessa edellisvuosien kuoria. Kun mies tulee kotiin, saa nostella vähän laatikoita. Ja huomenna sitten kätken niitä pitkin takapihaa. Yllätykseksi joukkoon pari isompaa lahjaa, joita olen piilotellut autossani jo viikon päivät.

Pääsiäissunnuntain kirkkoon me aiotaan myös, mutta etsitään tällä kerralla uusi kirkko. Olen harmistunut täkäläisen vakiokirkkomme ehtoolliskäytäntöihin, eikä me olla taidettu käydä missään sitten joulun. Puoliso on töissä myös huomenna, joten sekin on sitten tyttöjen reissu. Ehdittäis yhdessä, jos mentäis lähikaupungin rannalla järjestettävään auringonnousun messuun klo 6.30. Lapset vähän pyöritteli silmiään tälle idealle. Itse suunnittelin juoksevani siihen aikaan aamusta, että ehdin muutaman mailin ennen puolison töihinmenoa.

Niin ja väliin vähän talojuttuja. Käväistiin tänään lasten kanssa yhden town housen näytössä, koska siis periaatteessa on ihan normiviikonloppu eikä pääsiäinen rajoita täällä minkään asian aukioloa tai järjestämistä. Sinne taloon ei haluta koiraa, mutta koska talo on ollut tarjolla jonkin aikaa ja sen vuokrahintaakin on jo laskettu (tätä ei pohjoisessa tapahtuisi!), välittäjä lupasi kuitenkin kysyä asiaa. Se olisi meille sitten ensimmäinen talo tällä mantereella, jossa olisi oikea eteinen, eikä ulko-ovi aukeaisi suoraan olohuoneeseen. (On sen ihan ekaksi katsomamme naapurissa.)

Maanantai on tietysti taas jo täysi työpäivä. Ei tässä oikein sellaista suomalaista pyhän tuntua pääse potemaan. Mutta hyvää pääsiäistä kuitenkin!

Hassu päivä

Esikoinen tuli teini-ikään viime kuussa. Lapset saavat synttäripäivänään valita ravintolan, jossa käymme perheen kesken syömässä. Teinin toive oli Disneylandissa hänen lempparinsa Caribian Pirates -ajelun keskellä sijaitseva ravintola.

Varattiin sinne pöytä, ja pöytävaraus meni jonnekin muutaman viikon / suunnilleen kuukauden päähän. Silloin kun oltais oltu menossa, puolisolla ja mulla oli kummallakin menossa suunnilleen kolmas flunssa, takana antibioottikuureja ja tamifluta. Puolisolla on edelleen kylki kipeänä noin kahden kuukauden yskimisestä.

Oivalsin silloin, että nyt ei ole hyvä hetki mennä Disneylandiin miljoonien ihmisten keskelle hankkimaan lisää pöpöjä. Teini ei ottanut uutista kovin rauhallisesti, mutta ymmärsi kyllä jollain tasolla, että jos aikuiset olisivat vielä lisää poissa töistä, sitä ei katsottaisi hyvällä.

Niin me sitten siirrettiin varausta, ja oltiin vihdoin menossa Disneylandiin tänään. Kouluissa on nyt menossa kevätlomakausi, ja yksi keskimmäisen hyvistä ystävistä oli tulossa Bay Arealta Disneylandiin sunnuntaina. Me kuultiin tästä torstaina ja todettiin että mikäpä siinä, vietetään sit koko viikonloppu siellä.

Tänään me siinä ratikassa (juna?), joka kulkee parkkialueelta sisäänpääsylle, tultiin ajatelleeksi, että nyt on muuten lauantai. Eihän meidän kausiliput yleensä toimi lauantaisin, miksi ne toimii tänään? Ja tarkistettiin, että ei ne toimikaan.

Suunniteltiin menevämme portille itkemään, että lapsella on synttärit ja meillä on se varaus ja kun me ollaan ulkomaalaisia, niin eihän me ymmärretty. Sit siinä jonossa puoliso tarkisti sen pöytävarauksen ja totesi, että sekin on huomenna.

Mentiin pyörimään huvipuiston ulkopuolella olevalle Downtown Disney -alueelle, siinä on ne hotellit, ravintoloita, kauppoja ja elokuvateatteri itse huvipuiston ulkopuolella. Oli sen verran nolo olo aikuisilla, että ostettiin lapsille legoja ja järkyttävän isot jätskit. Kuitenkin tunnin ajomatka suuntaansa, vaikka puoliso ajaakin moottoriteitä (minä en).

Kotiin lähdettäessä eksyttiin vielä viereiselle outlet-alueelle. Piti käydä vain Gapissa, koska siellä oli tänään iso ale (paitsi ettei outlet-Gapissa tietenkään), mutta ei koskaan päästy Gapiin asti, koska matkalla sinne oli monta muuta houkutusta. Puoliso löysi itselleen kesäiset kengät ja neitoväki ison läjän vaatteita. 

Osoitin suurta itsehillintää, enkä ostanut yhtään juoksuvaatteita, joita en juuri nyt enempää tarvitse. Harkitsin kyllä.

Silloin kun asuttiin pohjoisessa, me tehtiin tällaisia moottoritieajeluja paikasta toiseen suunnilleen joka viikonloppu. Tämänpäiväisen härdellin aikana huomasin, etten edes muista, milloin oltais täällä oltu moottoritiellä perheen kesken. Varmaan silloin, kun käytiin Arizonassa.

Ja oisko tämä yksi syy siihen, miksi viihdymme täällä etelässä paremmin? Meidän asuinalueella kaikki on lähellä, ja yleensä viikonloppuisin käydään ruokakaupassa ja rannalla. Mä en tykkää moottoriteistä.

Mut onhan se kivaa, että joskus on ihan hassu päivä. Ja huomenna uudestaan.

Piristeitä

Olen lopettanut kahvin juomisen niin monta kertaa, etten enää muistakaan, kuinka monta. Joskus olen ollut teeihminen ihan useamman vuoden - ja sitten sortunut taas.

Tuorein yritys taitaa ottaa viimeisiä horjuvia askeleitaan. Tällä kerralla yrityksen motiiveja oli kaksi. Ensinnäkin on helpompi lähteä aamulenkille, kun ei tarvitse sovittaa addiktioita toisiinsa. Toiseksi flunssan aikana koetut sydämentykytykset tuntuivat ilkeiltä etenkin, kun oli juonut alle kiihdytintä.

Mutta toisaalta ihan rehellisesti saattaa olla niin, että tämänhetkiseen arkeen nyt vain tarvitaan jotain piristävää.

Iltaisin ennen nukkumaanmenoa luen pari sivua Christopher McDougallin kirjaa Born to Run. Siinä puhutaan Rarámuri- eli Tarahumara-ihmisistä. (Oisko heimo, tai kansa? Kansanosa?)

Meksikon pohjoisosissa asustaville Rarámurille juokseminen on osa kulttuuria. Kaikki (miehet?) juoksevat, satoja kilometrejä, päiviä ja öitä kerrallaan. Ja juhlivat kertojan mukaan myös yhtä ankarasti.

Kirjoittaja paljastaa, että näillä superihmisillä on taikajuoma. Se näyttää suunnilleen sammakonkudulta, maistuu vähän erikoiselta - mutta ei varsinaisesti pahalta - ja antaa lujasti voimia.

Ai niin sitä! Puoliso tarjosi tätä tököttiä mulle joskus, kun vielä asuttiin pohjoisessa. Oltiin kumpikin sitä mieltä, että vähän turhan jännä kokemus. Siemenet muljuivat geelimäisessä nesteessä, eikä kokonaisuus ollut ollenkaan niin kombucha, kuin olimme tainneet olettaa.

Mutta siis chia-siemenjuomaa. Kävin sitten tänään kotimatkalla hakemassa lapsille marketista leipää ja saippuaa, sekä itselleni yhden Mamma Chian, josta ehdin ennen iltajuoksua nykäistä ehkä desin. 

Tuntui ehkä suunnilleen samalta kuin urheilugeelien tai Sport Beansien (mitä nää nyt vieläkään olisi suomeksi?) vaikutus. Jalat jaksoivat vahvasti kotiin saakka. (Mutta eipä tällaisella arkisella iltajuoksulla niitä kilometrejäkään niin kovin monta ole.)

Puoliso lähtee aina hyvin mukaan näihin ruokahörhöilyihin. Chia-siemeniä oli tietysti jo valmiiksi kaapissa, joten laitettiin niitä nyt kippoon yöksi turpoamaan. Isoon kippoon, koska ei ole mitään käsitystä siitä, kuinka paljon ne yön aikana paisuvat. 

Aamulla heitetään sekaan luomuappelsiinimehua, ja sitten ollaan tosi superenergisiä koko päivä! Jospa huomenna ei tarvitsisi sitä soijalatteakaan.