sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Yhden yön tuttavuus?


Aamuyöstä mietin, että talosta tulee mieleen kesähuvila. Ei mökki, koska tämä on suuri. Isot ikkunat, valtava terassi, puiset pinnat ja kaunis avara näkymä saavat kuvittelemaan, että olemme vain lomalla.



Olemme kuitenkin tehneet koko edellisen päivän ankarasti töitä ja tuoneet tänne paljon tavaraa. Kaikkien patjat, koko keittiön, liinavaatteita, vaatteita, kylpyhuoneen välttämättömyyksiä, koiran tavarat ja koiran.

Kuuden jälkeen aamulla vien koiran ulos. Se ei uskalla laskeutua portaita puutarhaan, joten kannan sen alas. Mies tulee seuraksi ja ihmettelemme, kuinka täällä mäen päällä onkin lämmin heti aamusta. Aamuteen voisi vaikka juoda tässä ulkona.

Aamulla saksalaisvieraamme lähtee reippaasti lenkille. Minä paistan pannukakkuja ja ihastelen keittiön ikkunasta avautuvaa maisemaa. Lapset vievät lautasensa ulos. Tunnen häivähdyksiä kiitollisuudesta, mutta samalla myös tuntuu, kuin tämä ei olisi totta.



Saksalainen menee suihkuun, tytöt pesevät hampaitaan, hoidetaan aamuasioita. Sitten yksi vessoista onkin jo tukossa.

Omistajapariskunnan mies varoitti, että tämä on vanha talo, näin voi käydä. Amerikkalaiset putket ylipäänsä ovat käyttökelvottoman kapeita. 

Jatkan teinin kanssa keittiön kaappien järjestelyä. Mies hakee karhupumpun entiseltä talolta, mikä pian laajentaa ongelman kahteen muuhunkin kylpyhuoneeseen. Mies sanoo, että hänen mielestään vettä tulee myös seinän läpi. Se ei kuulosta tavalliselta ongelmalta.

Keskeytän laatikoiden purkamistyöt. Soitamme putkimiehelle, laitamme sähköpostin talon omistajalle. Tiesimme, että edelliset asukkaat muuttivat talosta vesivahingon korjaustöiden takia. Kun kävimme taloa katsomassa, kyselin siitä tarkkaan. Kuulosti, että korjaukset oli tehty hyvin ja huolella - mutta näihin putkiinhan ne ongelmat silloinkin liittyivät.

Kun mies tulee takaisin odottelemaan putkimiestä, lähden lasten kanssa vanhalle talolle pakkaamaan (koska siellä on sentään vessat), emmekä tiedä, mitä nyt tapahtuu. Oliko uusi kaunis kesähuvila vain yhden yön pysäkki?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti