Kummassakin on puolensa. Tykkään olla kotiäiti (kunhan välillä pääsen pois kotoa) ja tykkään olla töissä (kunhan roolien yhteensovittaminen sujuu). Okei, ehkä viihdyn vähän paremmin, kun saan käydä töissä.
Sitten on toki niitä kohtia elämässä, jolloin ei oikeastaan voi valita. Palkkapussi on välillä olennaisempaa kuin mikään muu.
Washington Post uutisoi vastikään tutkimuksesta, jonka mukaan tämä pätee erityisesti Yhdysvalloissa. Oli vertailtu toisiinsa köyhiä lapsia ja nuoria, jotka tekivät "kaiken oikein" ja rikkaita lapsia ja nuoria, jotka tekivät "kaiken väärin". Tutkijat totesivat, etteivät köyhien lasten hyvät valinnat pääsääntöisesti vieneet heitä elämässä eteenpäin. Asuinalue ja sen myötä muodostuva sosiaalinen verkosto olivat hyvin olennaisia myöhemmän varakkuuden ja työelämässä sijoittumisen kannalta.
Voidaan siis ajatella, että täällä lapsen tulevaisuuden kannalta äidin töissäkäynti on parempi asia kuin äidin läsnäolo, jos juuri ne dollarit mahdollistavat perheen asumisen hivenen paremmalla alueella. (Ja puhun nyt ihan tietoisesti juuri äideistä, koska niin se täällä on.)
Pohjoisessa asuessa suurin osa tuntemistani immigranttipuolisoista oli jättäytynyt kotiäidiksi tai -rouvaksi. Sillä alueella tyypillinen maahanmuuttaja on tätä nykyä kansainvälinen huippuosaaja, jonka työstään saama korvaus saattaa hyvinkin elättää koko perheen.
Täällä etelässä tyypillinen maahanmuuttaja (jos sellaista onkaan) on aika toisenlaisessa kuviossa. Monet tulevat Etelä-Amerikasta, eikä heillä aina ole korkeaa koulutusta. Ja vaikka olisikin, toisessa maassa saatu koulutus on joskus täällä suunnilleen yhtä tyhjän kanssa.
Jos olisin itse tiennyt asettuvani aikuisena ulkomaille asumaan, olisin opiskellut kaukaa viisaana jonkin sellaisen ammatin, jota pidetään hyödyllisenä kaikkialla maailmassa. Vaikka sairaanhoitajan. Tiettyjen lisäopintojen ja -testien jälkeen he käsittääkseni voivat hyvinkin täällä päästä oman alansa töihin.
Mutta opiskelin siis jotain sellaista, millä hyvinkin työllistyn Suomessa, mutta enpä juuri täällä. Erikoinen aksentti ja kummallinen nimi eivät välttämättä ole etuja nekään.
On ollut jonkinlainen järkytys huomata, että - etenkin täällä etelässä - olen työmarkkinoilla aika hyödytön. Tämänhetkinen osa-aikahommani lasten parissa liittyy kyllä jollain tapaa osaamiseeni, mutta on siinä sitten se toinenkin puoli. Se, jossa luuttuan aamuisin sateen jälkeen lasten leikkialueeksi muutettua parkkipaikkaa.
Osaamiseeni likeisemmin liittyvät hommat ovat usein kontraktorihommia. Siis joku (iso firma) tarvitsee osaamistani ja antaa työntekijöiden etsimisen jollekin (pienemmälle) firmalle. Tässä kuviossa näyttää pääsääntöisesti käyvän niin, että työntekijä usein jää ilman etuuksia (sairasvakuutusta, palkallista vapaata, eläkevakuutusta jne.) milloin hyvänsä päättyvään epävarmaan sopimukseen kysynnän heilahtelujen armoille. Ota tai jätä!
Jotta pääsisin jotenkin parempaan tilanteeseen, pitäisi tuntea ihmisiä, panostaa kovasti ja luultavasti opiskella täällä edes jotakin. Se ei koskaan ole halpaa ja jos on, edullisella tutkinnolla ei ehkä lopulta teekään mitään. Muutoinkin, alkaa olla lasten aika opiskella, eikä vanhan äidin enää.
Viime viikkoina on tuntunut siltä, että mitä työelämään tulee, olisin jo aika valmis palaamaan kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti