tiistai 19. heinäkuuta 2016

Go Big, or...

Olen viime aikoina ollut töissä useammilla pikkulasten synttäreillä. Pikkulapsilla tarkoitan tässä yhteydessä alle kuusivuotiaita. Olen oppinut lastenjuhlista ihan uusia asioita.

Näitä synttäreitä ei siis ole järjestetty sankarin kotona, vaan tietyssä erityisesti lapsille sopivassa tilassa. Tämä paikka tarjoaa useampia juhlapaketteja. Perusbileet kestävät kaksi tuntia, sisältävät vähän ylimääräisiä härpäkkeitä ja maksavat tietyltä määrältä lapsia noin viisisataa dollaria. 

Kustomoitu juhla sisältää paljon enemmän eri muotoihin leikattua kartonkia, värikkäitä paperilautasia ja kultakalakeksipusseja. Ne bileet voivat kestää kolmekin tuntia ja maksaa pitkälti toista tuhatta dollaria.

Siihen hintaan ei toki vielä sisälly erityisohjelmaa tai varsinaista ruokatarjoilua. Viimeksi näkemiini juhliin catering toi parikymmentä erimakuista pitsaa, kolmenlaista salaattia ja muutaman laatikon chicken wingsejä. Päivänsankarin perhe roudaa paikalle myös muutaman kylmälaukullisen jäitä, ja upottaa niihin monta lavallista vettä ja limpparia. Kahvia olen nähnyt tarjottavan harvoin, mutta kahvilat myyvät tietysti sellaisia näppäriä hanapakkauksia tällaista tarkoitusta varten.

Kakkupöydän taustalla oleva seinä koristellaan esimerkiksi verhoasetelmalla, jotta siinä voi ottaa valokuvia. Pöydän etupuolelle voidaan teemaan sopivaan pöytäliinaan ripustella vaikka kukkia tai päivänsankarin nimen sisältävä banneri.

Sekä tarjoilu- että ruokailupöydissä on koristeina "center pieces" - siis esimerkiksi tietyn Disney-hahmon kuvia ja runsaasti glitteriä sisältäviä koristeasetelmia. Äideillä on tapana tuoda mukana myös viirinauhoja, paperilyhtyjä ja muita juhlavia koristeita, joita ripotellaan pitkin juhlatilaa.

Ja sitten ne cup caket. Ja keksit. Ja kakku. Ne on suunniteltu ja tilattu etukäteen ja haetaan leipomosta juuri ennen juhlaa. 

Kerran näin kriisin. Vaaleanpunaiseksi aiottu kakku olikin valkoinen! Yhdessä sitten päiviteltiin, että miten ne niin voi tehdä, mittatilaustyön pienen tytön possuteemaiseen juhlaan! Äiti aikoi valittaa asiasta, eikä ihme, sillä se kakku ei ollut ilmainen.

Aikuiset tietysti pukeutuvat rennon tyylikkäisiin iltapukumaisiin asuihin ja sisarusvieraat mätsääviin pukuihin. Päivänsankarin varta vasten hankittu vaate saattaa leikkisästi muistuttaa juhlan teemasta.

Valtava piñata voi sisältää sekä leluja että karkkia, mutta ennen kuin se hakataan auki, tulee paikalle kasvomaalaaja, ilmapallojen vääntäjä, supermies tai saippuakuplataikuri. Tai useampia edellä mainituista.

Lähtiessään vieraat ottavat mukaansa suuremman tai pienemmän lahjapussukan, jossa joskus on pientä krääsää, joskus vaikkapa kylpypyyhkeet perheen lapsille ja ehkä jotain huomaavaista aikuisille. Iso ilmapallokimppu jää yleensä juhlapaikkaan, varmaan joku työntekijöistä tahtoo viedä sen kotiinsa?

Kyllä sellaisissa juhlissa kelpaa vanheta. Paitsi että vuoden tai kaksi täyttävä päivänsankari on monesti liian pieni ymmärtämään, mitä kaikki hässäkkä oikein tarkoittaa.



2 kommenttia:

  1. Voi hurja. Minä vähän kammoan tuollaisia lastenjuhlia. Vastaavaa menoa ja pahempaakin on näkynyt erityisesti rikkaitten paikallisten keskuudessa vähän jos missäkinpäin maailmaa. Aina vähän ihmettelen miltä mahtavat esimerkiksi 18-vuotissynttärit näyttää jos jo kuusivuotiaan juhliin on panostettu ihan hurjasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lailla samat ajatukset minullakin. Nyt olen nähnyt senkin, että lahjapussissa annettiin vieraille kotiin eläviä kultakaloja. Värisin sisäisesti kauhusta, mutta yritin pitää asiakaspalvelijan kohteliaan ilmeen.

      Poista