sunnuntai 13. elokuuta 2017

Sacramento

Kun Los Angelesissa tehdään tietyötä, sitä tehdään silloin, kun sattuu olemaan sen aika. Taannoin työkaveri raportoi myöhästyneensä aamulla töistä, koska aamun ruuhkaliikenteen keskellä istuteltiin keskeiselle väylälle (keskelle tai viereen) kukkia. Se sellainen aina sulkee kaistan tai pari.

No Sacramentossa, Kalifornian pääkaupungissa, vallitsee ilmeisesti toisenlainen kuri ja järjestys. Kun pääväylää nyt tänä kesänä kunnostetaan, työt riivaavat kaupunkilaisia ja kävijöitä pääasiassa viikonloppuisin ja, kuten sittemmin ilmeni, öisin.



Meidän hotelli olisi ollut ihan kiva. Kattava, joskin hintava aamiainen. Tilava huone. Maksuton lisäpeti. Kuntosali. Uima-allas, jota emme ehtineet edes testata. Tänne olisimme saattaneet jäädä ylimääräiseksi lepopäiväksikin, elleivät puolison päreet olisi suunnilleen aamuneljältä palaneet pihalla jyrisevään ja piipattavaan raskaaseen kalustoon. Hän kävi hakemassa respasta korvatulpat.

Puolison nukahdettua autuaasti äänieristetyssä tilassaan valvoin tunnin verran miettimässä, joko kuntosalille pääsisi. Torkahdin sitten kuitenkin toviksi ja lähdin salille vähän kuuden jälkeen. En muista milloin olisin viimeksi käyttänyt juoksumattoa, mutta aika helposti sen käyttö selvisi. Vieraassa kaupungissa en halunnut lähteä kokeilemaan, kuinka turvallista pienen naisen olisi juoksennella aamutuimaan puiston laidalla yksikseen.



Sain käydä vielä suihkussakin aivan rauhassa, ennen kuin perhe alkoi heräillä. Tytöt ovat selvästi kasvaneet tämän sortin reissaamiseen: kamat menivät kasaan varsin kivuttomasti.

Hotelliaamiainen on hyvä keino testata omaa ikää ja kypsyyttä. Siinä missä ipanat ihastelivat pekonia, aamiaisnakkeja ja cinnaboneja, me puolison kanssa huokailimme ihastuksesta löydettyämme veteen keitettyä kaurapuuroa ja kuivattuja hedelmiä. Ja soijamaitoa!



Päivän ensimmäinen turistikohde oli Sacramento History Museum, jota lämpimästi suosittelen kaikille Sacramentossa käyville. Nuoren oppaan kierros kaupungin maanalaisissa tiloissa oli lapsistakin äärimmäisen kiinnostava. Ja museokaupasta piti ostaa vähän pulloon huuhdottua kultaa.



Kun olimme hakeneet koiran hotellilta ja tsekanneet ulos, lähdimme California State Capitolille ottamaan selfieitä osavaltion olennaisimman hallintorakennuksen edessä. Pikkutytöt olivat enemmän innoissaan puistossa seisoneista hevosista.



Sacramentossa on aikoinaan kaivettu uusia uomia ikävästi tulvineelle joelle. Puoliso halusi vielä käydä katsomassa kohdan, jossa America- ja Sacramento-joet nykyään kohtaavat. Oppaan mukaan Sacramento-joen vesi on aina ollut niin mutaista, että vanhastaan väkevöitettyjen kirkasjuomien nauttimista on kaupungissa pidetty veden juomista terveellisempänä. Jokien vesien värissä näkyikin selvä raja.



Tätä kirjoittaessa Sacramento on jäämässä taakse. Hetki jaksetaan vielä naposteltavien, icee-juomien ja soijalatten voimin, sitten etsitään ruokaa. Seuraava kohteemme on parin tunnin matkan päässä sijaitseva Redding.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti