Esikoinen odotti koko vuoden 5. luokan pool partya. Kun muutimme, sen menettäminen oli hänen suurimpia murheitaan.
Opettaja ja rehtori suhtautuivat myötämielisesti siihen ehdotukseen, että tyttö palaisi juhlapäiväksi takaisin vanhaan kouluunsa. Epäilen, että päätös venyttää joitakin säädöksiä ja olen heille tästä joustavuudesta hyvin kiitollinen!
Pitkään näytti kuitenkin siltä, ettei retki järjesty. Matka olisi pitkä, pienemmille siskoille pitäisi löytyä hoitaja ja kustannuksiakin matkasta tietysti olisi. Miten sitä paitsi kuljettaisiin sinne ja takaisin sekä siellä ja täällä? Ketkä kaikki lähtisivät matkaan?
Päädyimme aivan hassuun ratkaisuun. Eilen illalla, kun puoliso oli ehtinyt töistä kotiin, hän vei teinin ja minut L.A:hin Union Stationille. Matkustimme yön bussissa ja saavuimme aamuyöstä perille pohjoiseen.
Matka oli aikamoinen. Ensin oikeaa bussia ei tahtonut löytyä. Sitten lähellemme istui matkaseurueen ainoa häirikkö - kaveri, joka oli silminnähden sekaisin monenlaisista myrkyistä. Hän riehui ja mellasti sen verran railakkaasti, ettemme juurikaan ehtineet / uskaltaneet nukkua.
Aamuneljältä etsimme San Josen keskustasta turvallista kulmausta, jossa saatoimme odottaa päivän valkenemista ja kahviloiden avautumista kello viideltä. Löysimme täysiä hotelleja, mutta myös sisäpihan, jonka vartija vain ystävällisesti toivotteli meille hyvää huomenta ja lämmintä oleskelua ulkosalla.
Ensi yönä matkustamme saman, mutta toivottavasti rauhallisemman, matkan takaisin. Siten olen takaisin juuri ajoissa osallistuakseni tapahtumapäivään pienempien tyttöjen luokissa.
Tämän aurinkoisen ja lämpimän päivän teini on riemuinnut altaalla vanhojen ystäviensä kanssa. He olivat onnellisia, yksinkertaisesti onnellisia tavatessaan toisensa aamulla.
Minä olen sillä välin kävellyt vanhoilla kulmilla, ajanut muutamallakin überillä, lounastanut entisten työkavereiden kanssa, lumpsuttanut silmiäni kirjaston pehmeässä tuolissa, nauttinut muutaman tuplaespresson ja lopulta, näin kahden vuoden jälkeen, matkustanut ensimmäistä kertaa paikallisbussilla. Seura ei muuten ollut ollenkaan niin mielenkiintoista, kuin minulle oli kerrottu. Isoine retkireppuineni taisin itse olla bussin epäilyttävin matkalainen.
Illan vietämme vielä turvallisesti hyvien ystävien kotona. Toivoakseni nukun heillä pienet päiväunet.
Toin tullessani pienemmiltä tytöiltä kirjeet heidän entisille luokilleen ja vien takaisin vuosikirjoja, piirustuksia ja lämpimiä terveisiä.
Olen hurjan iloinen siltä, että tulimme. Tämä reissun tekeminen oli aivan päätöntä ja hiukan tarpeettoman jännittävää, mutta syvästi tarpeellista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti