Hiljaa

Über-kuski ei meinannut löytää minua Santa Claran kaupunginkirjaston pihalta. Talossa on (ainakin) kaksi sisäänkäyntiä, molempien luona lukee kirjaston nimi. Hän oli siellä toisella ja molemmat uskoimme olevamme pääovella.

Sen puhelinkeskustelun jälkeen kuljettaja ei sanonut koko matkalla sanaakaan. Tai no siis kohteliaisuudet ja ne pakolliset. Mutta ei kysynyt, mitä kuuluu, kuka olen, mistä tulen, minne menen ja mikä on lempiruokapaikkani.

Oivalsin kyllä, ettei kuski ollut täkäläinen. Puhelinkeskustelun aikana olimme huomanneet, että yhteinen kielemmekin oli rajallinen. Silti hiljaisuus tuntui vaivaannuttavalta, jopa epäkohteliaalta. Eikö häntä muka oikeasti kiinnostanut asiakkaan elämäntarina? Oliko hän loukkaantunut siitä, että joutui etsimään minua? Pakenin puhelimeeni, vaikkei siellä juuri siinä kohden ollut mitään nähtävää.

Amerikkalainen hiljaisuus on erilaista. Tarkoituksellisetkin hiljaiset hetket ovat suomalaisia lyhyempiä. Hiljaisuutta tuskin edes ehtii huomata, ennen kuin se jo päättyy. Ettei kukaan vaivaannu.

Turkkilaiselta kampaajalta kysyin, mistä hän oli kotoisin. Hän oli työskennellyt keskittyneesti kampaukseni parissa: katsonut, mitannut, pörröttänyt, leikannut. Olin hetken aikaa pohtinut, mistä aloittaisin keskustelun, ja sitten ymmärtänyt, että hän oikeasti halusi keskittyä siihen, mitä teki. Kun siirsin huomion omasta vaivaantuneisuudestani kampaajan työhön, rentouduin ja huomasin, että hän oli kuunnellut toiveitani ja työskenteli niiden mukaan. Maksaessani kehuin kampaajan kykyä hiljaisuuteen ja hän nauroi: amerikkalaiset puhuvatkin aivan liikaa.

Kesän ensimmäinen erä suomalaisia lapsenvahteja saapuu kotiimme. Tytöt leikkivät lasten kanssa iltaisin riehakkaasti ulkona, eivätkä tarvitse tilanteeseen aikuista. Sitten he vetäytyvät omaan rauhaansa lepäämään, eivätkä tarvitse sanoja. Minulta kestää hetken oivaltaa, miksi minua ei välillä tarvita mihinkään ja miksi ei koko ajan jutella jostakin. Suomalaisia nuoria.

Koulun pihalla purskahdan itse puhumaan vieraan äidin kanssa. Hänen pieni tyttärensä on niin ylettömän söpö, että sitä on mielestäni kommentoitava kesken suojatien ylityksen. Sitten täytyy kysyä lapsen ikää ja kertoa, kuinka ihana se ikä on. Ja kehua lapsen pinkkiä paitaa!

Hiljalleen muutun. Hiljaisuus muuttuu myös.