Ensivaikutelmia

Ensimmäisenä aamuna Suomessa heräsin tähän: ”Mami, saako sisko vetää pullaa keittiössä kaksin käsin? Sillä on kai kolmas pala menossa.” Me majoitumme lasten mummolassa...

Tähän mennessä kummastusta ovat herättäneet 

• rappuharja: siis se, mihin kuraiset kengät pyyhitään ennen sisälle astumista. Lapset eivät tunnistaneet moista esinettä, mutta pyyhkivät nyt siihen innoissaan kenkänsä ja kehuvat suomalaisten käytännöllistä järkevyyttä.

• vapaus. Pienimmästä on maailman siisteintä se, että hän ja siskonsa saavat mennä kerrostalon pihalle leikkimään kahdestaan ilman aikuista ja juosta kävelylenkillä edeltä metsään. Lapset bongasivat myös kaduilla yksin kulkevia koululaisia. ”But what about those shady vans?” kyselivät tytöt pakettiautoista. Todettiin, että Suomessa pakut eivät yleensä kuulu kidnappaajille.
• vessat: kahdelle nuorimmalle piti opettaa, että siellä voi olla nuppi, josta pitää painamisen sijasta vetää. Samoin ollaan keskusteltu siitä, kuinka hanoja käytetään, mikä on se kuuman veden suojanappi ja miten kummallinen pyyherulla toimii.

• vesi. Hanasta tulevaa vettä voi juoda.
• kielenkäyttö. Matkasimme ekana päivänä metrolla Helsingin keskustaan ja lapset oppivat matkalla uutta värikästä sanastoa. Kerpeleiden peruskurssi täydentyi, kun lapset illalla avasivat telkkarin ja katsoivat suomenkielistä stand up -komediaa. Aamulla pienin oli todennut huomanneensa, että kun hän on oppinut suomensa aikuisiltaan, hän osaa puhua vain kiltisti ja kivoista asioista. No se tuli nyt korjattua se.
• kärrypoletit. Onneksi teinillä oli taskussa 50 senttiä.

• tuotteiden punnitseminen hevi-osastolla.
• ostosten pakkaaminen. Tehtiin teinin kanssa hiki hatussa töitä, että ehdittiin seuraavan asiakkaan alta pois. Olin kokonaan unohtanut tämän suomalaisen kassahihna-ahdistuksen.
• rullaportaat. Lapsille piti opettaa, että oikealla seistään ja vasemmalla kävellään, myös ellei kukaan kävele. 
• vuoronumero. Me ensin vain hengattiin siinä odottamassa, että asiakaspalvelija ottaa meihin kontaktia. Ei ota. Se taitaa olla asiakkaan tehtävä, hänhän sitä palvelua haluaa. Onneksi lopulta hoksasin, että lähistöllä istuskeleva mies näpläsi vuoronumerolappua ja törmäsin kysymään, mistä niitä saa. ”Tuolta.” Tehokasta viestintää!
• extra mile. Sitten kun asiakaspalvelijan kanssa pääsee kontaktiin, he kyllä ovat tosi ystävällisiä ja avuliaita. Marketissa, jossa ei ollut (!) asiakas-WC:tä, henkilökunta saattoi pyydettäessä lapsen omiin tiloihinsa. R-Kioskin myyjä puolestaan selvitti silmää räpäyttämättä kysyjälle koko joukkoliikenteen lippujärjestelmät. Kukaan ei sano, että voivoi, ei kuulu mulle.
• asiointikieli. Kun katsoin Areenasta Sykettä tai muita suomalaisia ohjelmia, ajattelin usein, että hahmot puhuvat tosi teennäistä suomea. No kaikki tuntuvat puhuvan sitä samaa, niin että sori kun aliarvioin teitä, suomalaisen dialogin kirjoittajat.

• ruuhka. Lahdentielle oli pyrkijöitä, joten pari minuuttia ajettiin vain vauhtia 30 km / h. Se oli ruuhka, tsihihihi. Tosin manuaalivaihteisen auton raskas kytkin teki tilanteesta ikävämmän kuin se muutoin olisi ollut.
• rekisterikilvet. Autojen rekisterikilvet näyttävät tosi kummallisilta. Fontista tulevat etsimättä mieleen 1960-luku, Neuvostovenäjä ja Kekkonen.
• siisteys. ”Huomaatko mami, että teiden varsilla ei ole ollenkaan roskia?” kummasteli teini eilen.
• lapsiviha. Jetlagiset lapset eivät millään olisi jaksaneet istua odottamassa vuoroamme pankissa (myöhemmin minulle selitettiin, ettei pankkeihin kuulu mennä ilman ajanvarausta). Pienimmät kiehnäsivät tuoleissaan ja heidän vieressään odottanut tuntematon rouva mulkoili minua julmasti. Häh?
• ystävällisyys. Suomalaiset eivät ota kontaktia, mutta ovat todella ystävällisiä, kun itse tekee aloitteen. Laveasti höpöttämällä ja kyselemällä ulkosuomalainen selviää tilanteesta kuin tilanteesta, kaikki auttavat mielellään. Ja jos suomalainen sattuukin pitämään ulkosuomalaista höpöttäjää kummallisena, hän kätkee kummastuksensa huolellisesti.