Aika monta juhannusta tuli skipattua. Ei tehty yhtään mitään. Joskus grillattiin kotosalla. Mutta montako vietin jollain mökillä? Lapsuuden jälkeen en ehkä yhtään.
Työkavereiden kanssa puhuttiin viime viikolla tästä lounaslautasten äärellä. Kuinka kukin ulko-minkämaalainentahansa kaipaa nostalgisia asioita, jotka ei sellaisenaan kuuluneet omaan arkeen mitenkään merkittävästi siellä kotimaassa. Eli suuri osa koti-ikävästä on suunnilleen samaa kuin kaipaus Rooman lomalle vuoteen 1999.
Mut ekaa kertaa me myös jollain tavalla vietettiin juhannusta tässä maassa. Kutsuttiin kylään kummankin työkavereita, saatiin kokoon kivat pienet illanistujaiset, vaikka aika moni jätti tulemattakin. Muutama ilmoitti aika suoraan, että menee mieluummin pongaamaan julkkiksia / sellaisiin bileisiin, joihin voi itsensä tägätä Instagramissa. L.A:n lieveilmiöitä vissiin.
Me siis grillailtiin, tehtiin s'moreseja ja juteltiin. Oli kivaa. Illalla, kun lapset olivat kaikki jo nukkumassa ja vieraat lähteneet, istuttiin puolison kanssa vielä nuotiolla paahtamassa vaahtokarkkeja. Muistin, että avotulen katseleminen on musta tosi rauhoittavaa. Pääsee hetkessä vuosien taakse, hyviin lapsuus- ja nuoruusmuistoihin. Mökille isovanhempien kanssa ja partioretkille ystävien ympäröimänä.
Nyt sunnuntai-aamuna paistan perheelle pancakeseja. Pienintä paleltaa, ja hän kirmaa avonaisesta ovesta terassille aurinkoon lämmittelemään. Kohta patistellaan lomalapsia hiljalleen vaatteisiin ja lähdetään koko perhe mailin päähän merenrannalle kävelylle.
Jos olisin jossakin muualla, ehkäpä kaipaisin juuri näihin hetkiin, tällaisiin paikkoihin, tähän elämään. I might be living a dream.
Työkaverin tuomia juhannuskukkia.
Vaahtokarkkihetki. Oli muuten toppatakki päällä jo tässä vaiheessa.
Kotikunnaat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti