Lomalla, osa 1

Tää loppuvuosi on aina mun työpaikalla kesäloma-aikaa. Ensin juhlitaan huolella kiitospäivää ja sitten muita Holidays, joulusta koetetaan muistaa olla puhumatta kulttuurien kunnioituksen nimissä.

Muutamana vuonna olen käyttänyt Thanksgiving-viikon joulun järjestelyyn: hankkinut paketit Suomeen, ostellut lapsille lahjoja. Muksut kun ovat sopivasti koulussa pari päivää, kun minä jo olen vapaalla.

Näin oli aie tälläkin viikolla. Sitten vain annoin olla. Ensinnäkään tili ei kiitä, jos nyt menee kauheasti ostelemaan. Paketit Suomeenhan ovat ihan sikakalliita. Lapset eivät ole saaneet lahjatoivelistojaan valmiiksi. Enkä ihan oikeasti edes halunnut viettää vapaapäiviäni kaupoissa.

Olen edelleen jonkin verran toipilas, (in)flu(e)nssaa on nyt riittänyt kohta viidettä viikkoa. En siis voinut käyttää viikkoa myöskään juoksemiseen, mutta ulos piti päästä.

Sunnuntai-iltana, keskimmäisen juhlittua kotona pienimuotoisesti synttäreitään (sai kuitenkin kolme kaveria kylään ja neljäs jäi pois vain silmätulehduksen vuoksi - tämän lapsen kaveriasioista on äidillä aina vähän huolta) koko porukka oli niin sirinöissään, että raahasin kaikki läheiselle trailille. Teininkin. Teini käveli koko matkan kolme askelta muun joukon perässä ja kuunteli kuulokkeilla musiikkia. Mutta ulkoili, eikä lopulta edes urputtanut - joten sillä oli varmaan kivaa.

Koira paineli tohkeissaan polun laidasta laitaan ja siinä kävellessä ehti tulla jo pimeäkin. Onneksi mulla oli päällä ystävän Suomesta lähettämä heijastintakki eikähän siellä polulla tietysti liikennettä ollut. Kojootteja vain! :)

Maanantaina mulla oli tuhat asiaa hoidettavana. Kun olin saanut lapset kouluun ja kasvispadan uuniin, päätin unohtaa 999 asiaa ja keskittyä oman hyvinvointiin. Tämä syksy on ollut sanalla sanoen raskas ja siksi blogissakin on niin hiljaista: ne muutamat tekstit, joita olen kirjoittanut, ovat olleet niin negatiivisia, etten ole niitä sitten tohtinut edes julkaista. Toivottavasti nyt kuulostaa aavistuksen reippaammalta.

Se iltakävely oli ollut niin mukava, että lähdin uudestaan koiran kanssa haikkaamaan. Olin aiemmin löytänyt netistä blogin, jossa joku kierteli Los Angelesin tienoita ja kirjoitteli löytämistään haikkireiteistä. Siellä väitettiin, että aika lailla meidän kulmilla olisi kätketty aarre, jossa näkisi pienen vesiputouksenkin. Ei tähän aikaan vuodesta tietenkään, vettä ei ole satanut sitten toukokuun. Mutta noin periaatteessa.

Paikka oli ihana! Vehreä, hiljainen laakso. Näin alhaalla virtaavan puron ja suuntasimme sitä kohti. Tuli vastaan aita ja kyltti: yksityisalue, painu hittoon siitä! Hetken pohdin, että vedän esiin mamu-kortin, jos joku tulee urputtamaan - mutta mamukin kyllä tajuaa, mitä polun päälle pystytetty aita tarkoittaa. Käännyin siis ympäri ja kirjoitin myöhemmin kaupungin puisto-osastolle sähköpostin siitä, että tämä heidänkin sivuiltaan löytyvä ulkoilureitti on kyllä suljettu. Lupasivat tutkia, onko suljettu luvan kanssa.

Kartta kertoi, että lähellä oli toinen mahdollisuus, joten suuntasimme koiran kanssa sinne. Löysimme ihanan kanjonin, täynnä elämää. Epäonnekseni olin parkkeerannut auton polun korkeimpaan kohtaan, joten päädyimme kapuamaan koiran kanssa ensin jyrkkää rinnettä alas ja sitten takaisin ylös!

Käännyimme ympäri, kun yksi pensas alkoi jutella. Polun molemmin puolin rapisi kaiken aikaa, kun puput ja oravat lähtivät meitä pakoon (en nähnyt koko retken aikana yhtään ihmistä!). Linnut ja sirkat - ehkä kaskaat? - pitivät omaa meteliään. Mutta sitten se pensas, sen alta kuului ”meep, meep!” Ei kuulostanut linnulta, vaan nisäkkäältä. En tiennyt, mikä ihme se olisi. Puoliso ehdotti myöhemmin, että ehkä siili. Minä ajattelin, että vauvakojootti. Ja kun kävelimme koiran kanssa takaisinpäin kuivan puron vartta pitkin, koira kertoi, että puron kuivunutta uomaa pitkin jokin seurasi meitä hyvän tovin. 

Oli ihana aamupäivä! Menin sitten vielä käymään community collegella, ennen kuin hain lapsia koulusta. Istuimme koko tyttöporukka vilttien alla katsomassa Gilmoren tyttöjä, kun mies tuli kotiin töistä.

Kun naapuri on puutarhuri

Meidän naapuriin muutti keväällä uusi perhe. Iäkkäämpi pariskunta, joka oli asuttanut etutaloa kauan, muutti toiseen osavaltioon. Oliko se nyt Texas vai Arizona - saivat sieltä kuitenkin talon ja tilukset samoihin hintoihin kuin millä täällä maksoivat pientä vuokratönöä.

Tilalle tuli nuori perhe. He kävivät heti alkuun esittäytymässä ja osoittautuivat tosi mukaviksi. Rouva hoitaa kotona taaperoikäistä poikaa ja lähellä asuvia vanhempiaan, herra käy töissä ja pyöräilee välillä yhdessä puolisoni kanssa. Paitsi nyt ei pyöräile, kun puoliso rikkoi kätensä pyöräilyreissulla, mutta se on toinen tarina se.

Naapurin mukavuus on sikäli olennainen seikka, että he siis asuttavat saman tontin etutaloa ja me takataloa. Naapurin autotalli on meidän talossa, lasten makuuhuoneen alla ja meidän aikuisten makkarin vieressä. Periaatteessa naapurilla on oma kulku autotallin puolelle, mutta käytännössä he aina kulkevat meidän pihan halki. Keväällä sovittiin, että autotallissa ei ravata pitkin yötä, koska sen oven kovaa meteliä pitävä avausmekanismi on meidän puolelta kiinni makkarin lattiassa. Noh, onneksi tytöt eivät enää kymmenen ja yhdentoista aikaan tunnu siihen meteliin heräävän...

Naapurin herralla on jonkin verran elopainoa ja siihen liittyen tai liittymättä diabetes ja diabetekseen lääkitys. Lääkitys kuuluu (kirjaimellisesti) toisinaan aiheuttavan pahoinvointia, ja kyllähän me tiedämme, millä pahoinvointia voi Kaliforniassa aivan laillisesti hoitaa.

Kasvatuskin on laillista: osavaltion laki ja kaupungin säädökset sallivat kuusi liikuteltavissa olevaa kasvia, jotka pysyvät sisätiloissa ja poissa ihmisten näkyviltä. Naapuritalossa kaikki käytettävissä olevat tilat ovat ilmeisesti käytössä, koskapa naapurit perustivat puutarhan - sinne autotalliin.

Olen periaatteessa ihan sitä mieltä, että ok, ihan sama ja ei kuulu mulle. Mutta kroppani on eri mieltä. Olen nyt kolmisen viikkoa ollut flunssassa, joka oireilee pahiten öisin ja viikonloppuisin, ja helpottaa aina, kun poistun kotoa. Allergialääkkeet auttavat jonkin verran, mutta välillä esimerkiksi herään kurkun hillittömään kutinaan. Toivon oireilevani vain kasvin siitepölyn vuoksi, mutta autotallia näkemättä on toki vaikea mennä sanomaan, onko siellä nyt kosteusvaurio - ja hometta.

Liittovaltion lain nojalla vuokraisännällä on kaikesta laillisuudesta huolimatta oikeus kieltää omistamassaan kiinteistössä sekä kasvatus että käyttö, sanoo kaikentietävä Internet. Meillä ei ole käsitystä siitä, onko kasvitarha tässä tapauksessa perustettu omistajan tieten vai tietämättä. Veikkaan jälkimmäistä. Kyyninen minäni sanoo, että siksipä naapureista on ollutkin tärkeää tulla meidän kanssamme juttuun.

No, puoliso lupasi jutella naapurin herralle tänään. Jos sinne autotalliin vaikka hommattaisiin jonkinlainen aktiivihiilisuodatin. Vielä parempi toki olisi, jos naapurit vain suosiolla luopuisivat hankkeestaan ja kävisivät ostamassa pahoinvointilääkkeensä jakelua varten perustetusta kaupasta, kuten muutkin ihmiset. 

Maaliskuullekos se meidän vuokrasopimus nyt oli... Eipä kannata taas tätäkään kotia sisustaa. Toivottavasti tilanne jotenkin kohenee sitä ennen, ettei kuitenkaan tarvitse sitä ennen muuttaa pihalle telttaan. Olisikohan sekään edes laillista, ei varmaan.

Torstai-vapaalla

Aloitin vastikään torstai-vapaat. Tavoitteena on ennen muuta tukea miehen ammatillisia ja akateemisia pyrkimyksiä. Hän on ollut se, joka on hoitanut lasten juoksevat asiat ja joustanut omasta työajastaan. Nyt ainakin kuukausittaiset oikomishoidot yms. saadaan ajastettua torstai-iltapäiviin. 

Ihan pelkäksi lomailuksi nämä päivät eivät kuitenkaan lipsu... Kirjasin yhden torstain anatomiaa esimerkiksi.

Aamu

6.15 Kello herättää, torkutan hetken ja selaan somea

6.30 Teinin herätys, suihkuun ja omia aamutoimia. Nuorin on jo jalkeilla.

6.50 Keskimmäisen herätys, kahvinkeitto, koululounaiden pakkaaminen, kirppujen kampaaminen koirasta, oma aamupala

7.50 Teinin vieminen koululle

8.10 Takaisin kotona, pyykkikone päälle

8.15 Alakoululaisten vieminen koululle, teinin koulun toimistoon tältä kotiin unohtunut lounas, lähikauppaan iltaruokaostoksille

9.20 Loput aamukahvista... astianpesukoneen tyhjennys, keittiön putsaus ja talon siivous alkaa

11.20 Talo siivottu ja eka satsi pyykkiä ripustettu, toinen pyörimään. Lounas ja vähän kylmää kahvia.

11.38 Kohti community collegea. Käyn keskustelemassa opintoneuvojan kanssa siitä, mitä minusta voisi tulla isona.

Iltapäivä

13.50 Takaisin kotona. Pyykit narulle ja uudet koneeseen. Koiran kanssa pitkälle kävelylle.

14.30 Vartti aikaa istua ja pohtia sitä, mitä opintoneuvojan kanssa puhuttiin.

14.50 Vartti venähti! Kiire hakemaan lapsia.

15.08 Teini on vihdoin autossa, nuoremmat YMCAsta.

15.28 Lasten kanssa hammaslääkärillä oikomishoidossa.

16.05 Kotona. Lapsille välipalaa: aamulla ostettuja luomu-kananugetteja, mansikoita, viinirypäleitä ja ruisleipää, pyykit narulle.

16.30 Lounasastioiden tyhjennys ja putsaus, kurkkujen ja paprikoiden pilkkominen illaksi, päivälliseksi aiotun feikkilihakastikkeen valmistaminen, keittiön siivousta.

Ilta 

17.08 Musiikkitunnille

17.30-19.00 Lasten musiikkitunneilla. Teen odotellessani hakemusta Community Collegeen.

19.15 Kotona. Pastan keittäminen. Pienet tytöt kattavat pöydän. 

19.30 Puoliso tulee kotiin, päivällinen.

20.10 Nuorinta patistellaan nukkumaan, jutellaan puolison kanssa, siivoan päivällisjäljet

20.30 Voimatreeni

21.25 Ei kai pesukoneessa vain ole enää pyykkiä? Joko sitä pääsisi suihkuun ja nukkumaan?

10.10 Nyt se puhelin pois...

Ajatuksia Suomi-lomasta

Suomi-loma ei ollut, mitä kuvittelin sen olevan. Huomasin, että olemme olleet kauan poissa - ja että se on minulle ok. Lapsilla oli Suomessa kivaa ja se on hyvä se. Itse en oikein saa ajatuksiani vieläkään täysin järjestykseen, lopputulema on aina vain hämmentynyt. 

Tällaisia muistiinpanoja tein loman aikana:

Muistinkin, että

• tiet tapaavat olla hyvässä kunnossa ja elleivät ole, niitä korjataan joka kesä.
• luonto on ihana ja kaunis, ja Helsinki suloinen, merellinen pieni pääkaupunki.
• ihmiset kulkevat huonoissa vaatteissa. Kun telkkarissa haastateltiin ihan tavallista miestä, lapset kysyivät, miksi kameran eteen oli raahattu ”that homeless guy”.

Yllätyin siitä,

• kuinka nopeasti lasten suomen kielen taito koheni.
• kuinka huonosti liikenne toimi. Nopeusrajoitukset ovat tarpeettoman alhaiset kaikkialla ja liikennejärjestelyt tekivät reiteistä joustamattomia. Ja aina oli joku bemarikuski puskurikärpäsenä, vaikka kuinka kovaa olisi ajanut!
• että kaipasin meidän lähdevettä, sillä monin paikoin hanavesi ei ollutkaan hyvää ja raikasta (vaikka varmaan puhdasta onkin).
• että teini pohti loman aikana Suomeen muuttamista - ja että minua se ajatus ei yhtäkkiä kiehtonutkaan.
• kuinka kalliita palvelut ovat, ja ruoka oikeastaan aika edullista.
• kuinka hämmentynyt itse olin.
• kuinka kauan rauhassa olleet ihmissuhteet olivat omine aikoineen menneet solmuun - ja toiset sitten säilyneet aivan mutkattomina.
• että toiminnan ja ratkaisujen sijaan tarjotaan selittelyä. Lähetin asiakaspalautetta tapahtumasta, johon osallistuin. Sain vastaukseksi sähköpostin, jossa kerrottiin pitkästi, miksi minkäänlaiset kehitysehdotukset eivät kiinnosta.
• että kaikki tapahtuu tosi hitaasti. Joka paikassa odotellaan, jopa kaupan kassalla ja pikaruokaravintolassa! Kaliforniassa näin hitaalla toiminnalla menetettäisiin asiakkaita, mutta Suomessa kukaan ei hermostunut, taisi olla ihan normaalia.
• kuinka vaikeaa ihmisten oli ymmärtää maidottomuutta, kun pelkkä laktoositon ei riitä.
• että ystävät laittoivat ruokaa ja leipoivat herkkuja ihan jauhoista asti, kun olimme käymässä. Vasta kotona hoksasin, että se oli oikeastaan aika eksoottista.

Järkytyin

• kielenkäytöstä. Televisio-ohjelmat, metro, katu - kaikkialla kiroiltiin.
• alastomuudesta (televisio, mainokset...)
• negatiivisuudesta ja töykeydestä
• siitä, että kello kahdeksalta kesken perheohjelman tuli kondomimainos, jossa puhuttiin orgasmeista ja kello kahdelta radiokanavalla mainostettiin apuja emättimen kuivuuteen!
• tupakoinnista. Savu haisi kaikkialla vähintäänkin ihmisten vaatteista ja tumppeja lojui maassa siellä täällä. Yök!

Tykkään Kaliforniasta, koska

• mun mies on siellä. Lomalla ehti tulla jo kovasti ikävä.
• olen Kaliforniassa rennompi äiti. Arlandan lentokentältä lähtien sanoin koko matkan, että ”olkaa hiljaa, älkää huutako”. En muista, koska sellaisesta olisi viimeksi pitänyt sanoa.
• pyykit kuivuvat nopeasti
• tiedän, miten asiat toimii (oho!)
• sää on ennustettavissa
• mun niveliin ei satu
• hedelmät ja vihannekset ovat maukkaampia ja kypsiä jo ostettaessa, niinpä syön terveellisemmin.
• ihmiset ovat yleisesti ottaen tuloshakuisia (tai ainakin olen sellaiseen ympäristöön asettautunut), paitsi silloin, kun kyseinen asia on ”not my problem”.
• vaikka mulla ei ole siellä kotia, olen juuri nyt enemmän kotonani siellä kuin missään muualla.

Pidän Suomessa

• luonnosta (järvistä, metsistä) ja siitä, kuinka lähellä se on kaikkialla
• lasten vapaudesta ( <- turvallisuudesta). Vaatekaupassa saatoin mennä ihan yksin sovituskoppiin, ja lapset jatkoivat sillä välin vaatteiden katselua.
• rauhasta ja ajasta, hiljaisuudesta
• käytännöllisistä ja järkevistä ratkaisuista. Hesburgerissa oli käsipesupiste keskellä ravintolaa... kierrätys toimii tehokkaasti ja vastuullisesti...
• kesämökeistä, saunoista ja järvistä
• tärkeistä ihmisistä
• Helsingin kansainvälisyydestä ja kulttuuritarjonnasta
• kauniista ja käytännöllisestä arkkitehtuurista
• gluteenittomien tuotteiden runsaasta tarjonnasta
• ruoasta ja herkuista

Vein mukanani

• monta halausta
• xylitol-purkkaa, karkkia, suklaata, ruisleipää ja ruisnachoja
• muiston hiljaisesta hetkestä rantasaunassa ja tunteen siitä, kuinka polku joustaa askelen alla syksyisessä, tuoksuvassa metsässä.

Opin, että

• lapseni matkustavat pitkän matkan tosi reippaasti ja osaavat hienosti toimia sekä auttaa matkan eri tilanteissa.
• hyvästien hetkellä on hymyiltävä. Joku halaus saattaa jäädä viimeiseksi, mutta sitä ajatusta ei saa päästää valtaan. Ulkosuomalaisen elämään kuuluu se, että koko ajan sanotaan hyvästi ja näkemiin.