Kotimatkalla töistä kuitenkin keksin, että lapsille voisi viikonlopun kunniaksi järjestää pienet jätskijuhlat ja kummastelin, kun puoliso pontevasti vastusteli aiettani käydä kaupassa.
Kotiovella kaikki lapset ryntäsivät yllätyksekseni halaamaan. Kyllähän meillä halitaan lähtiessä ja tullessa, mutta yleensä sitä saa ottaa kenkänsä ensin pois. "Me halutaan hali, ennen kuin sä...", aloitti pienin, ja siihen puoliso jo ehtikin väliin: "No niin, siinähän sä olet, eiköhän lähdetä?"
Mutta kun se sohva ja ne mukavat kotihousut? Lähdetään minne?
Matkalaukku oli pakattu mun puolesta ja hotellihuone varattu. Lapsille oli tilattu pitsaa ja lastenhoitajan kanssa koko homma sumplittu ilmeisesti jo viikkoja sitten.
Niin me sitten ajettiin ensin syömään. Sitten hotelliin ja jacuzziin rentoutumaan. Ikkunan takana välkkyi jokin neonvalokyltti ja kaskaat sirittivät tummuvassa yössä.
Näin levotonta unta siitä, ettei herätyskello soinut ja että meillä oli mukana kaikki lapsetkin, ja joku lastenhoitajan kaveri mukamas apuna, vaikkei tästä apua ollutkaan. Ja sitten hätäiltiin, että ehditäänkö ja jos ei, niin olisiko parempi olla edes yrittämättä.
Niinpä oli vallan helpotus, kun kello kuudelta soi ihan niin kuin sitä oli pyydetty. Hotellin aamiaispöytä oli vehnää täynnä, mutta sain siitä tilkan kahvia ja toisen appelsiinimehua. Ja sit me ajeltiin rannalle 5K-juoksukisaan.
Joka meni ihan hyvin nähtynä siihen, ettei viime viikolla päässyt yhtään treenaamaan. Puoliso jaksoi ottaa loppukirin ja mä juoksin sitkeästi maaliin omaa tahtiani.
Joku umpiluuidiootti siellä joukossa oli päättänyt, että kaikki varmaan haluaa kuunnella musiikkia niin kuin oltais rock'n'roll-maratoonilla. Hän juoksi sitten kännykkä kädessä soittaen sitä musiikkia kaikille. Piti ottaa vähän spurttia, että päästiin kaverista kauemmaksi, koska mähän en siis osaa hengittää ja juosta, jos musiikki soi.
Mutta muuten siis ihanaa, kaunis ranta, puoliviileä aamu ja hyvä fiilis!
Lihakset lepyteltiin siellä jacuzzissa, ja sit me kiepautettiin vielä romanttinen kaksinkävely Aquarium of the Pacificissa, jonne hankittiin joskus kauan sitten kausiliput. Kalojen katsominen oli oikeasti aika meditatiivista, jos zonasi jotenkin ulos lukuisat lapset, jotka laumassa kiljuivat juuri löytäneensä Nemon.
Talvella näitä viikonloppuylläreitä ei sitten enää niin tapahdukaan, kun lastenhoitaja lähtee taas itärannikolle omiin maisemiinsa. Mutta onpas ihanaa, että joskus perjantai-ilta on jotain ihan muuta kuin siltä odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti