Muutosta ilmassa

Ekaa kertaa sitten en edes muista milloin viimeksi meidän perhe asuu ihan vain omalla kokoonpanollaan. Talossa ei ole lapsenvahtia eikä autotallienoa, eikä sellaisia ole näköpiirissäkään. Kesänuoret tulivat ja menivät, aika hujahti käsistä aivan arvaamatta. Oli ihanaa, että olivat - varsinkin kun vielä olivat meidän tuttuja, rakkaiksi käyneitä nuoria.

Kun syksy saa, pienemmät tytöt jatkavat nyt iltapäivät YMCAssa. Arvelemme, että ovat sen verran isoja jo, että jaksavat tämän järjestelyn. Mutta nähtäväksi toki jää, kuinka se taas käytännössä toimii.

Teinin olisi tarkoitus selvitä koulusta kotiin ihan itse. Matkaa on 1,5 mailia, mutta se pitää opetella kulkemaan turvallista (ja vähän pidempää) reittiä, eikä välillä kulje julkista liikennettä. Tai hetkinen, onkohan siinä bussipysäkki...? Isoin riski tietysti on se, että teini jää kaupan kulmille hengaamaan.

Jonkin aikaa mietittiin myös radikaalia ratkaisua: entä jos minä olisinkin jäänyt tässä kohtaa kokonaan kotiin? Mutta sitten selailtiin vähän shekkivihkoa ja taloussuunnittelusovellusta ja todettiin, että ehkä se mun palkka on ihan kiva juttu.

Lyhensin kuitenkin työaikaani. Jatkossa lähden töistä yhtenä päivänä aiemmin, että puoliso ehtii viikottaiseen palaveriinsa ja sen lisäksi myös joogaan, eikä hänen tarvitse hakea tyttöjä. Lisäksi olen yhtenä päivänä poissa kokonaan, jotta sinä päivänä voidaan joka viikko hoitaa kaikki, mikä tähän saakka on edellyttänyt puolisolta töistä lintsaamista tai etätyötä: koiran eläinlääkärikäynnit, lasten oikomishoidot jne.

Kolmen muksun oikomishoito tuntuu välillä osa-aikatyöltä ihan itsessään. Ainakin aina sen jälkeen, kun rautoja on juuri kiristetty, näyttävät kumpparit sinkoilevan irti itsestään ja jonkun suussa aina sojottaa joku sinne päin kiinnitetty metallinkappale. Pari päivää ravataan korjauttamassa juuri tehtyjä säätöjä ja kotimatkalla kirmaistaan CVS:ään hakemaan Tylenolia.

Suunniteltiin, että käydään myös ostamassa ihan oma imuri (homemuutossa menetettyä emme ole siis vieläkään korvanneet) ja tiputetaan siivoojan palvelut pois. Ihan hirveän tyytyväisiä emme ole hänen työnsä jälkeen viime aikoina olleet, joten parempi tehdä itse ja syyttää sitten laadustakin vain itseään.

Eikä se nyt tietysti haittaa sekään, että yhtenä päivänä ei sitten tarvitse käyttää tuntikausia autossa istumiseen. Ehtinen ehkä käydä myös liikkumassa päiväsaikaan ja kun lapset tulevat koulusta, olen paikalla. Puoliso puolestaan pyrkii palaamaan kesken jääneiden opintojensa pariin työn ohella, joten hänelle on tärkeää, että voin kotirintaman asioissa tarjota vankempaa tukea kuin aiemmin.

Muutokset alkavat potkia sisään jo ensi viikolla, jolloin torstai on varattu sekä koiran että omien rokotusten uusimiseen. Työkaverini ottaa meidän karvaturrin hoitoon Suomi-loman ajaksi ja haluamme viedä hänelle juuri huolletun hurtan. Tuntuu kivalta, että karvakaveri pääsee välittävän ja lämpimän ihmisen kotiin sen sijaan, että olisimme joutuneet jättämään koiran kenneliin. Nyt hauva voi ainakin ajatella päässeensä hyvästä kodista toiseen, jos kuvittelee, että me hänet kokonaan hylkäsimme.

Suomi-lomaa suunnitellaan kiivaasti. Haaveeni kesämökillä oleilusta näyttää toteutuvan! Isompien tyttöjen biologinen isä vuokrasi muutamaksi päiväksi mökin järven rannalta ja vietämme siellä koko porukalla aikaa yhdessä (kyllä, tätä aina joskus jotkut ihmettelevät, mutta meillä tällainen on mahdollista). Kalenteriin on lisäilty myös jos jonkinlaisia vierailuja siellä sun täällä ja lapset tahtovat myös käydä Flamingossa, Lintsillä ja Tuomiokirkon rappusilla. Teini siis ilmoitti, että hän haluaa kuvan siitä valkoisesta rakennuksesta, joka esiintyy kaikissa Suomesta otetuissa kuvissa.

Pakkailuja pohtiessamme olemme seuranneet lämpötilojen heittelehtimistä mitä suurimmalla mielenkiinnolla. Välillä näytti jo siltä, että olisi hyvä varata mukaan talvivaatetta, +15 C kun on siis alle 60 F ja sellaista kylmyyttä emme muista sitten joulukuun hyisten päivien kokeneemme. Nyt kelit kuulemma kuitenkin lämpenevät uudelleen, joten ehkä muutaman viikon päästä ei vielä ole aivan kamalan kylmää... Toivottavasti. Ehkä me kuitenkin otetaan jo käsimatkatavaroihin fleecetakit ihan varmuuden vuoksi. :)

Seuraavissa teksteissä lieneekin sitten jo havaintoja siitä, millaisena Suomi meille näyttäytyy neljän vuoden poissaolomme jälkeen.