Homehelvetti

Muutama viikko sitten istuin sunnuntai-iltana tyttären sängyn reunalla. Lapsi itki lohduttomana. ”Kaikki mun pehmolelutkin? Kaikki?” Koetin sanoa, ettemme me vielä tiedä.

Joskus joulun tienoilla talossa alkoi tapahtua. Ensin kyse oli tukkeutuvista vessoista - siis sitä, mistä saatiin esimakua heti taloon keväällä muutettuamme. Omistajan tuttu putkimies kävi paikalla monesti. Kun häneen ei saatu yhteyttä, kävi hätäapuna joku muukin. 

Saatiin useita toisistaan poikkeavia arvioita. Snake-putki vain tuonne, tämä pönttö kokonaan irti, tätä vessaa ei saa käyttää, ei kun nimenomaan vain sitä.

Jossain vaiheessa likavesi oli tulvia olohuoneen puolelle. Ja sitten sitä vettä, ehkä vähän saippuaista mutta selvästi puhtaampaa, löytyi pyykkikoneen tienoilta koko ajan. 

Omistajan putkimieskaveri aukaisi seinää. Löydettiin ruuveja, joilla seinä oli kiinnitetty vesiputkiin. Mutta oliko se sittenkään syy? Omistajan vakuutusmiehet kävivät paikalla ja sanoivat: tämä seinä, ja sisääntuleva vesi. Sitten suljettiin sisääntulevaa vettä aina, kun se oli mahdollista. 

Omistaja ei ollut tyytyväinen vakuutuksensa tarjoamiin vaihtoehtoihin ja päätti korjauttaa putket ohi sen. Alkuperäinen suunnitelma putkien uusimiseksi oli jonkinlainen sisäpinnoite, mutta sitten selvisi, että osa ei olekaan kuparia. Talo on vanha ja sitä on rakennettu, uusittu ja laajennettu moneen kertaan.

Putkimiestuttava päätyi ohitusleikkaukseen. Ongelma-alue jätettiin avaamatta ja taloon asennettiin kokonaan uudet sisääntulevat putket, katolle. Omistajan pojat toivat kosteaan kylpyhuoneeseen kuivureita, joista ainakin toinen oli tekstiensä perusteella kokolattiamattojen pesun yhteydessä käytettävä laite. Se puhalsi vettä kohden, mutta ei kerännyt sitä millään takaisin.

Sinä sunnuntai-iltana puoliso lähti käymään vielä jossakin ja huikkasi melkein oven takaa mennessään, että oli siirtänyt ison makuuhuoneen kaapissa seinää vasten nojannutta reppuaan. ”Siinä takana oli jotain väriä seinässä. Ehkä reppu oli hangannut? Katsotaan myöhemmin.”

Tuntui parhaalta mennä katsomaan saman tien. Siirsin koria ja seinän edessä seisonutta omistajan kaappia. Se oli selvä peli yhdellä vilkaisulla. Kun puoliso tuli takaisin, kysyin, korvaakohan meidän vakuutus homeongelmat.

Ja olihan meillä siis ollut niitä oireita jo aika pitkään, lapsillakin. Yskää, nuhaa, kovia päänsärkyjä, pahoinvointia, vatsaoireita, vatsakipuja, kutinaa, ihottumaa, nenäverenvuotoja. Pahentuneita astma-, iho- ja niveloireita. Emmekä silti tajunneet ilman sitä näkyvää hometta, missä mennään. Kaikelle löytyi aina jokin muu selitys, vaikkakin etenkin teinin jatkuva sairastelu alkoi jo epäilyttää - pidin sitä lorvikatarrina.

Puoliso tarttui toimeen välittömästi. Hän soitti vielä samana iltana paikalle tarkastajan, joka teki homemittaukset sisäilmasta koko talossa ja otti näytteen kaapista. Minä kyselin, eikö olisi voitu odottaa vakuutustarkastajaa.

Hyvä, ettei odotettu. Omistajalle asiasta lähetettiin tieto myös. Lastenhoitajan mukaan hän oli miehensä kanssa ilmestynyt paikalle maanantaina ja yksinkertaisesti pessyt vaatekaapin seinän. Pessyt. Ilman suojavarusteita. Käyttäen ties mitä kemikaaleja. Mennyt koskettamaan ja levittämään ilmaan itiöitä, joiden laadusta ei tässä vaiheessa ollut tietoa.

Torstai-aamuna saimme tarkastajan raportin. Päälajit eivät olleet pahimpia mahdollisia: aspergillus/penicillium, ulocladium ja cladosporium. Ei tosin tarkkaa tietoa siitä, millainen aspergillus, kun se voi olla varsin ikäväkin.

Alkoi hurja nettitutkimus, jotta saimme aiheesta lisää tietoa. Mitä hittoa meidän pitää tehdä nyt??

Seuraavana sunnuntaina muutimme. Pyysimme lapsia keräämään pariin suureen Ikea-kassiin muutaman päivän vaatteet. Käytimme ne teollisessa pesulassa, jossa ne pestiin ammoniakilla ja mahdollisimman kuumalla vedellä. Osa näistäkin vaatteista on silti pitänyt hävittää, kun ne ovat edelleen aiheuttaneet yskää, kutinaa ja ihottumaa. 

Otimme mukaamme vain keraamisia, lasisia ja metallisia astioita, ja pesimme ne sekä lähtiessä että uudessa sijainnissa. Kävimme ostamassa upouudet patjat, peitot ja tyynyt sekä koiralle sängyn. Pienin sai pitää tehopestyn kisuriepunsa sillä varauksella, että jos sen kanssa tulee oireita, riepu lentää. Jätimme kaiken muun.

”Me tulimme tähän maahan neljä vuotta sitten muutaman matkalaukun kanssa”, lohdutin silloin ensimmäisenä iltana lastani. ”Me selvisimme silloin, ja jos niin käy, että meillä tämän jälkeen on vain vähän tavaraa, me selviämme nytkin.”

Puolison kanssa käytiin jossain vaiheessa tiukkoja keskusteluja siitä, mitä omaisuudelle tapahtuu, etenkin sen jälkeen kun selvisi, ettei vakuutus korvaa mitään. Pohdimme puhdistusfirman käyttöä, mutta emme saaneet uskottavaa tarjousta ja takuuta turkasen kalliin yrityksen onnistumisesta. 

Eilen talosta hävitettiin kaikki kalusteet. Home oli levinnyt kaikkialle. Keittiönpöytään. Takaoven lasi-ikkunaan. Eteisen kaapissa säilytettyjen kenkien pohjiin. Piano, rummut ja viulu ovat pilalla. Kirjat, tärkeät paperit, liinavaatteet. Kengät, takit, kodinkoneet. Matot, taulut, valokuvat. Lasten lelut. Juuri joulun alla hankittu pölynimuri. Kukaan ei ole vielä uskaltanut tarkistaa sähkökitaraa. Kaikki irtotavara on pakattu jätesäkkeihin, ja kaatopaikalle nekin ovat matkalla. 

Olemme tyhjentäneet taloa hengityssuojaimien ja hanskojen kanssa, kauhistuneena siitä, että vasta asuimme täällä. Lapset eivät ole enää saaneet tulla sisälle. Iltaisin uudella kodilla suihkun jälkeen olemme yskineet vielä hyvän tovin.

Olen tosi kiitollinen ystäville, jotka ovat tarjoutuneet auttamaan. Kaikki pienetkin lahjoitukset ovat vieneet meitä eteenpäin ja antaneet toivoa siitä, että tästä selvitään. Pienimmän tyttären ystävät hankkivat hänelle uuden penaalin ja sinne kynät ja kumit. Se oli liikuttavan ihana ja täysin tarpeeseen tullut lahja. Taloudellisesti tämä on tietysti täysi katastrofi. 

Lahjoitustenkin kanssa on vain oltava tarkkana. Juuri äsken kävin ruokatunnilla äkkiä ostamassa uuden paidan, kun en ystävän antamassa yhtäkkiä pystynytkään hengittämään. 

Tärkeintä on terveys. Tärkeimmästä tärkeintä on lasten terveys. Sen rinnalla muu ei tietenkään merkitse yhtään mitään. Mutta silti tämä kaikki ottaa yllättävän lujille.

Ymmärsin, että ainakin osa siitä tavarasta, mitä meillä kaikilla on, on meillä siksi, että tarvitsemme niitä tekoihin, joiden kautta olemme mitä olemme. Lukija tarvitsee kirjan ja piirtäjä paperin, rumpali rummut ja juoksija kengät. Kun yhtäkkiä ei ole mitään, tarvitsee edes tyhjälle olohuoneen lattialle palapelin, jota kasata yhdessä perheen kanssa. Muuten saattaa mennä rikki, kun kaikki menee.