Painajaismaisten suihkukokemusten lisäksi USAssa matkaavan on syytä olla tietoinen siitä, että jonkin sortin ötököitä tarttuu hotelleista / motelleista aika varmasti mukaan. Ehkä asia on eri, jos yöpyy vain high-end kohteissa, mutta me siis yövymme paikoissa, joihin koirakin saa tulla. Jotkut hotellit ovat varsin säällisiä, toiset aika vaatimattomia. Kotiin saavuttaessa matkatavaroiden kanssa pitää olla huolellinen - mutta toisaalta, meillä on nyt se kirppumyrkytys ohjelmassa joka tapauksessa.
Tämän yön motellimme oli siis varsin vaatimatonta tasoa, mutta sinänsä ihan kelvollinen. Kokolattiamatot olivat sen verran limaiset, että pyysin lapsia pitämään kengät jalassa. Mutta muuten siis ihan ok. Joku raportoi Yelpissä, että bed bugsit aivan hyppivät hänen päälleen täällä - arvion luotettavuutta kyseenalaistaa se, että ne ötökät eivät kyllä hypi.
Illallisen kävimme syömässä paikallisessa Wendy'sissä, jossa olimme taas eteläkalifornialaisia asiakkaita. Lapset halusivat hampurilaisiaan plainina, vain salaatilla, ei missään nimessä tomaattia, yhdelle majoneesia, toiselle ketsuppia eikä majoneesia - ja suunnilleen kolmesti korjattiin sitä, mitä asiakkaan puoleisessa ruudussa näkyi. "Niin siis ei sitä tomaattia." "Mutta hänhän juuri sanoi, että tomaattia, mutta ei salaattia!" Ja sitten vielä tämä: juustohampurilainen ilman sämpylää - ja ilman juustoa. Kassahenkilö pyöritteli silmiään: "Kai tämä onnistuu..."
Aamiainen: pikakaurapuuroa, joka ei reagoinut kädenlämpöiseen veteen, ja pölyinen omena. Huokaus, mutta siis löytyy ruokaa rajoitteillakin. Lapset maistelivat jogurtteja, muffinsseja ja bageleita, mutta eivät oikein pitäneet mistään.
Puolisolla oli aamulla yksi etäkokous, jonka jälkeen päästiin matkaan. Pienin oli löytänyt aamiaishuoneesta turistibrosyyreitä ja kinusi päästä käymään taidenäyttelyssä, jota ylläpitävät pienen Chiloquin-kaupungin (kylän?) taiteilijat.
Lapsi olisi mielellään ostanut taulun, ja olisin mielelläni tukenut hänen pyrkimyksiään, ellei sellaista olisi ollut hankala kuljettaa muutenkin täyteen ahdetussa autossa. (Meillä on ihan naurettava määrä tavaraa mukana!) Taiteilijat varoittelivat, että järvi saattaa olla huonosti näkyvissä, sillä alueella on kolmisen viikkoa raivonnut metsäpalo.
Matkalla piti vähän nostalgisoida ja vetistellä, koska maisema näytti niin Suomelta.
Crater Lake oli mulle yksi tämän reissun tärkeistä kohteista. Järvi on syntynyt, kun paikalla sijainnut tulivuori on romahtanut, ja sitten lumien sulamisvedet ovat täyttäneet kraaterin. Noin 7700 vuotta sitten.
Maaginen paikka! Ja pyhä alueen Klamath-intiaaneille.
Crater Lakella olisi ollut kivoja pieniä haikkeja, joita alkuun ajattelimme kävelevämme. Siinä vaiheessa, kun järvi oli katsottu, selfiet ja potretit otettu, Junior Ranger -ohjelma suoritettu ja kuunneltu esitelmä järven synnystä, lapset alkoivat olla vailla ravintoa.
Crater Lakella olisi ollut kahvio, mutta puoliso arvioi, että kuuden dollarin hodarit kuulostavat vähän kiskonnalta. Mutta toki hintaa voi pyytää, kun kilpailevat hodarit ovat kaukana.
Näissä kansallispuistoissa tapaa olla aika heikko kännykkäverkko. Saattaa olla alueita, joilla nettiin ei ole mitään yhteyttä mailikaupalla. Sellainen kohta oli mm. siinä, kun pohdimme, käännytäänkö risteyksestä oikealle vai vasemmalle. Vasemmalle olisi palattu Chiloquiniin ja jatkettu pohjoiseen. Oikealta pääsi vähän länteen ja sitten pohjoiseen ja taas länteen, halki Umpquan kansallispuiston. Kun ei ollut navigaattoria, mistä tarkistaa, sinne Umpquaan me päädyimme.
Tätä kirjoittaessani olemme kauniilla Diamond Lakella alueen ainoassa pitseriassa. Ilmassa on savun hajua, järven toisella laidalla pörrää sammutus- tai valvontakopteri ja matkalla oli jo jokin varoituskylttikin.
Päivän etapin määränpää on Salem.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti